Ei tarinaa ilman kertojaa

Jokaisella kertovalla teoksella on oma kertojansa. Kertoja on oleellista erottaa kirjan fyysisestä kirjoittajasta, kirjailijasta. Kertoja on teoksen sisäinen rakenne.

Kertoja voi olla hyvin näkyvä tai lähes täysin piilotettu. Kertoja voi kommentoida kertomaansa tarinaa tai olla itsekin siinä mukana yhtenä henkilöistä. Kertoja on se, joka kuvailee tapahtumapaikkoja tai henkilöiden ulkonäköä, poikkeuksena tietenkin teoksen henkilöiden tekemä kuvailu toisistaan. Kertoja myös antaa henkilöillä puheenvuoron - jos antaa. Kertoja on teoksensa valtias, kertojan sana on teoksessa yleensä ylin totuus.

Kertoja voi kertoa minämuotoisena minäkertojana tai ulkopuolisena yksikön kolmannessa persoonassa. Kertojia voi myös olla useita, ja ne voivat toimia kaikki joko samalla tasolla tai sisäkkäin eri tasoilla. Sisäkkäisenä kertojana tarinan sisällä voi toimia vaikkapa yksi tarinan henkilö, joka kertoo toisille henkilöille kertomusta.