Abstrakti ekspressionsimi: roisketta ja väripintoja

Abstrakti ekspressionismi on yhdysvaltalainen, toisen maailman sodan jälkeinen taidesuuntaus. Abstrakti ekspressionismi tavoittelee taidetta, joka kykenee synnyttämään emotionaalisia ja voimakkaita tunteita puhtain keinoin. Taiteen tarkoitus ei ole esittää asioita maailmasta tai täydellisiä värin ja muodon suhteita vaan maalaushetki sellaisena, jona se taiteilijan ja hänen välineidensä välillä toteutuu. Taitteelliset pyrkimykset liittyivät kaoottisen historiallisen hetken synnyttämään ahdistukseen.

Abstrakti ekspressionismi jakautui kahteen suuntaan, niin sanottuihin roiskemaalareihin (action painters) ja värikenttämaalareihin (color field painters).

Abstraktin ekspressionismin juuret Abstrakti ekspressionismi syntyi Yhdysvalloissa 1940- ja 50-luvuilla julistuksena taiteen luovuuden ja primitiivisyyden puolesta. Se siis jatkoi eurooppalaisten ekspressionistien pyrkimystä ”primitiiviseen”, erityisesti afrikkalaisen taiteen villiin luovuuteen, joka ei enää alistaisi muotoa esittävyydelle. Taiteen vapautumista länsimaisen taideperinteen opeista oli alettu etsiä jo eurooppalaisen ekspressionismin (esim. Kandinsky) ja fauvistien (esim. Matisse) taholla.

Sekä yhdysvaltalaiseen että eurooppalaiseen ekspressionismiin vaikutti freudilainen alitajunnan korostaminen ja surrealismi. Yhdysvaltojen abstraktiin ekspressionismiin vaikutti lisäksi muun muassa Yhdysvaltojen lounaisosien intiaanien hiekkamaalaus. Yhdysvaltalaisen abstraktin ekspressionismin erityisyyttä lisäsi myös pyrkimys irtautua eurooppalaisen taiteen edustamasta opillisuudesta.

Roiskemaalaus Roiskemaalauksessa etunenässä Jackson Pollock ja Willem de Kooning etsivät taiteellisen ilmaisun uusia muotoja keskittymällä taiteilijan ja materiaalin kohtaamiseen. Pollock omaksui transsimaisen tavan roiskia ja paiskoa väriä lattialle tai seinälle pingotetulle kankaalle. de Kooningin lähestymistapa oli hallitumpi ja hänen töissään on jopa häiveitä esittävyydestä. Teosten voima ei kuitenkaan palaudu niiden kuva-aiheisiin – mikäli ne edes ovat tunnistettavia – vaan maalin tekstuuriin, väriin ja muotojen runsauteen. Roiskemaalausta kutsutaan joskus myös elemaalaukseksi (gesture painting). Abstraktin ekspressionismin ja erityisesti roiskemaalauksen taidefoilosofiaan vaikutti eksistentialistinen prosessin korostaminen lopputuloksen sijaan. Värikenttämaalaus Värikenttämaalauksen mestareiksi luetaan Mark Rothko, Clyfford Still ja Barnett Newman. Ryhmänä he ovat yhtenäisempi kuin niin sanotut roiskemaalarit. Kuitenkin heillä jokaisella on itselleen ominainen taiteellinen tyyli. Yhteistä taiteilijoille on teosten perustuminen laajoihin värikenttiin ja minimalistinen ilmaisu. Teosten taustalla on usein syvä, joskus jopa uskonnolliseksi ajateltu pohdinta ilmaisun luonteesta ja tavoitteista. Värikenttämaalaus perustuu yksinkertaisen hiljaiseen esittämiseen, mikä tulee erityisen hyvin esille Rothkon pintaan sulautuvissa ”väripilvissä”.