Mitä on romantiikka?
Tunnuspiirteitä ja käsityksiä romantiikasta
Romantiikan katsotaan syntyneen Ranskan vallankumousten jälkeisessä Napoleonin ajan henkisessä ilmapiirissä. Saksassa romantiikka syntyi niinikään 1700- ja 1800-luvun vaihteessa, ja vaikutti ensin enemmänkin kirjallisissa ja filosofisissa piireissä. Vähitellen romantiikan liikkeen asenteet ja tavat levisivät myös muiden taiteiden pariin. Voimakkaana romantiikan ajatusten ja filosofisen taideteorian luojana ja edistäjänä voidaan pitää ns. Jenan romantiikan edustajia, joita olivat muun muassa Novalis, Friedrich Schlegel, A. W. Schlegel, Carolin Schlegel-Schelling, sekä W. H. Wackenroder.
Tunnusomainen taideteoria romantiikalle oli luotu jo 1700-luvun estetiikassa, joka korosti ylevyyttä, eriskummallisuutta ja pelottavan vaikutelmaa erityisesti maalaustaiteessa, joka oli taidealoista romantiikan leviämisen kannalta suotuisin. Teosten ilmaisu noudatteli ekspressiivistä teoriaa niin voimakkaasti, että voitiin puhua jopa uudesta taidekäsityksestä pelkän tyylin sijaan. Uusi taideteoria koettiin vastakkaisena näkemyksenä valistusajan järkeisuskolle, kauneuskäsitykselle sekä uusklassismin muotojen jäljittelylle.
Kirjallisuudessa tämä romantiikan vaikutus näkyi esimerkiksi aavistelevana ja fragmentaarisena ilmaisuna. Romantiikan taiteilijoita yhdisti pyrkimys ihmisen ja kulttuurin, maailman eheyden palauttamiseen sekä uuden ihmisen luomiseen. 1700-luvun ajattelijoiden pyrkimykset kohtasivat usein taiteilijoiden ilmaisun, minkä vuoksi se sai kannatusta laajalla alueella Euroopan henkisellä kartalla. Romantiikalle perustaa luoneista filosofeista mainitsemisen arvoisia ovat muun muassa nuori Goethe , Vico, Herder, Kant ja Schiller. Näistä varsinkin Schiller painotti taiteen merkitystä uuden ihmisen luomisessa kauneuden tarjoamin keinoin. Schlegelillä romantiikan tunnuspiirteisiin kuuluivat kiihkeys ja haaveellisuus sekä erityisesti runoudessa esitettävät henkisyyttä korostavien sentimentaalisten aiheiden fantasiamuodot.
Kiihkeys, tunteellisuuden korostus ja kiinnostus tunne-elämään ilmenevät esimerkiksi 1700-luvun ranskalaisen filosofi J. J. Rousseaun ja Goethen (Nuoren Wertherin kärsimykset ) kirjoituksissa.
Romantiikassa korostettiin myös taiteen välisten rajojen ylittämistä runouden avulla. Caroline Schlegel-Schelling kuvaili maalausten runollisuutta, runouden musiikillisuutta jne. Myös Schlegelin mukaan maalaus tulisi kohdata runoutena, koska vain silloin se voi saavuttaa sisäisen yhteyden muiden orgaanisten kokonaisuuksien kanssa.
Romantiikan maalausaiheita
Saksalaisessa maalaustaiteessa suosittuja kuvausaiheita olivat maisema ja luonto, varsinkin voimakkaana ja ylevänä esitettynä. Jylhät, tummat vuoristot, putoukset sekä sumuiset ja myrskyiset aiheet eivät kuitenkaan olleet sinänsä kuvauksen kohteita, vaan tarkoitus oli ilmaista ihmisen sieluntiloja. Vuoret ja meret koettiin ihmisen fyysistä olemassaoloa uhkaaviksi jolla ilmaistiin ihmisen mitättömyyttä Jumalan äärettömyyden rinnalla. Luonnollisesti myös uskonnolliset aiheet olivat suosittuja. Uskonnollinen etsintä ja kaipuu kadotettuun menneisyyteen sekä historiallisuuden korostus ilmenivät kuvina katedraaleista ja hautausmaista.