Mitä oli renessanssi?
Renessanssi tarkoittaa uudelleensyntymistä, jonka ajatus oli perua Italiassa 1400-luvulta, jossa antiikin kirjallisuus elvytettiin. Antiikin rakennustyyliä ja muotoja ja esineitä ihailtiin. Firenzestä tuli 1400-luvulla oivallinen alusta antiikin taiteen elvytykselle ja intellektuaaliselle keskusteluille. Aikana jota kutsutaan varhaisrenesanssiksi lähti liikkeelle huima kehitys Italian taiteessa. Siihen osallisina olivat Brunelleschi, Alberti, Massaccio ja Ghiberti.
Pylväsjärjestelmät ja antiikin koristeaiheet syrjäyttivät goottiset muodot Filippo Rrunellenschin omassa tyypillisessä arkkitehtuurissa. Keskeiskirkkomuoto, joka San Lorenzo-kirkon kappelin tai Santa Crocen kirkon Pazzi ovat tyyliltään enemmänkin kuution mallissa, kupolikattoisia ja puhdaslinjaisia. Toskanalainen protorenessanssi vaikutti hänen töihinsä, vaikka tarkoituksena hänellä oli olla antiikinaikaisia malleja. Edellä mainitusta keskeiskirkon ideasta vastuussa oli Leo Battista Alberti, joka loi sysäyksen sen yleistymiselle. Hän kirjoitti teorian lujuuden, käyttökelpoisuuden ja suunnittelun pohjalle ja loi kirjallaan ohjeet monelle vuosisadalle arkkitehtuuria ajatellen. Hänen mukaansa pylväät loivat jykevää kantavuutta roomalaiseen arkkitehtuuriin.
Platonisen tradition mukaan pyöreä muoto oli puhtain arkkitehtuurissa ja heijasti rakennuksen funktiota. Alberti alkoi suunnitella keskeiskirkoista poikkeavaa ja siitä uudempaa versiota, joka oli ristinmuotoinen kirkko esimerkiksi San Sebastiano Mantovassa. Renessanssiaikana sai alkunsa uudellainen kaupunkisuunnittelu, joka pohjautui Vitruviuksen ja muiden antiikkisten monumenttien asettelun pohjalta. Katujen avaruus oli toista kuin ahtaus keski-ajalla ja klassinen kaupunkitorikin sai yksi hallitseva rakennus ja kaksi toisten puolten identtistä sivuilla seisovaa rakennusta oman pysyvän paikkansa. Tällainen on esimerkiksi Rooman Capitolium-aukio, jonka suunnittelun takana on Michelangelo.
Kuvataiteita ei voitu jäljitellä samoin kuin kirjoja, joissa viitattiin luonnonmukaisuuteen, mikä antiikissa on hyvin tavallista sekä illusionismiin ja täydellisyyteen muodossa ja värivalinnoissa. Muutenkin renessanssin luovat päähenkilöt tekivät kirjoituksia töistään. Antiikin ajan alastonfiguuri oli keskeinen ikonografinen elementti, joista kuuluisin on David-patsas Michelangelon kädentyönä. Silti Donatello on veistotaiteen tärkein uudistaja, joka loi David-patsaallaan ensimmäisen luonnollisen kokoisen alastonpatsaan antiikin jälkeen. Muotokuvapystit tulivat tärkeiksi, joiden tekijöistä mainittakoon Antonio Rossellino.
Täysrenessanssin kaudella Leonardo da Vinci, Rafael ja Tizian sovelsivat laajemmin keskeisperspektiiviä, jota arkkitehti Bramante oli korostanut varhaisrenessanssilla eli quattrocenton aikakaudella. Symmetriakin oli vähemmän tarkkaa ja sfumaton eli sumunkaltaisen ilmiön käyttäminen maalauksissa loi syvyyttä. Michelangelon androgyyniset hahmot olivat aikakauden ihanteita sekä viestivät heroonisuudesta.
Kun muotokuvia maalaava Tizian kiersi hoveja tai Michelangelo piirsi veistoksellisuuteen perustuvalla linjalla oli aikakausi hyvin edustettu. Silti mitä ekspressiivisempiä työt olivat sitä kauempana ne olivat antiikin ihanteista ja manieristit, jotka seurasivat seuraavana isona taidesuuntauksena venyttivät jäsenet huomattavan pitkiksi ja epäluonteviksi. Silti tietty harmonia säilyi Bronzinon, Vasarin ja Parmigugianinon edustamassa manierismissa. Renessanssi vaikutti Pohjois-Saksaan asti.