Tatuoinnit historiassa ja nykyisyydessä
Tatuoinnit ovat ihoon piirrettyjä kuvia, erilaisilla terillä ja nykyään teknisillä laitteilla ihoon ”hakattuja” kuvia. Harmillisesti iho on pintana katoava ja niin myös siihen upotettu taide kestää vain ihmisen eliniän. Ehkäpä juuri tämän ironisen hetkellisyyden vuoksi tatuointeja ei ole aina pidetty taiteena. Taidehistoriallinen ja esimerkiksi antropologinen tutkimus osoittavat tatuoinnin olevan yksi oleellinen taiteellisen ilmaisun keino, joka on ollut läsnä niin muinaisten alkuperäiskansojen maailmassa kuin nykykulttuurissammekin.
Alkuperäiskansojen tatuointitaide Varhaisimmat merkit tatuoinneista löytyvät 10 000 vuoden takaisten ihmisten kulttuureista. Tatuointia esiintyy lähestulkoon kaikkialla maailmassa eriytyneenä erilaisiksi tatuointikulttuureiksi. Monien alkuperäiskansojen tatuoinnit ovat geometrisia, viivoja ja pisteitä. Pigmenttitatuoinnin ohella joissain kulttuureissa kuvat tehdään arpitatuointeina. Alkuperäiskansojen tatuoinnit ovat näennäisessä puhtaassa esteettisyydessään tärkeä heijaste maailmankuvasta ja sosiaalisesta todellisuudesta ja itseasiassa vain hyvin harvoin esteettisesti motivoituja. Tällöin ihonpinta ei ole vain piirustusalusta, pohja, vaan osa kokonaisuutta – elämää, hyvinvointia, järjestystä.Tutkijat ovat tarkastelleet tatuointeja osana yhteisöjen ilmaisua ja heijastuksina symbolisesta maailmasta. Varhaisen tatuointikulttuurin perusteeksi on ehdotettu esimerkiksi magiaa, parantamisrituaaleja tai ihmisen elämän eri vaiheisiin liittyviä riittejä. Pääasiallisesti kuvat ihon pinnalla on nähty representaatioina syvemmistä kollektiivisista tunnoista, yhteisestä todellisuuden hahmottamisesta ja tarpeesta ryhmäidentiteetin tai heimon yhteisyyden vahvistamiseen. Tämä tatuointien perinne ei ole kadonnut alueilta, joskin sen oheen ovat paikoin ilmestyneet nyt myös länsimaisesta tatuointikulttuurista saadut vaikutteet.
Tatuoinnit Euroopassa Klassinen tarina kertoo, kuinka tatuointi löysi tiensä länsimaihin James Cookin Polynesian matkalla 1700-luvulla. Tosiasiassa tatuointi oli tunnettu jo ennen keskiaikaa, mutta kadotettu kristinuskon vaikutuksesta. Tatuointi rantautui Eurooppaan 1700- ja 1800-luvulla eksoottisena uutuutena. Se vakiintui merimiesten, siirtolaisten ja eri yhteisöjen tapakulttuuriin. Tatuoinnista tuli länsimaissa enemmän merkki kuin kuva. Sitä on käytetty osoituksena esimerkiksi ryhmään kuulumisesta ja joskus myös negatiivisena merkitsemisen tapana. Eksoottisen uutuuden vetovoiman laskettua tatuoinnin status laski pian eikä siihen kohdistettu pitkään aikaan juurikaan taiteellista kiinnostusta.Niin sanottu uusi tatuointi, eli länsimaihin rantautunut ja 1960-luvulla – Suomessa myöhemmin – uudistunut tatuointi on muodostunut yksilön identiteetin kuvastajaksi ja keinoksi muokata omaa kehoa. Esittävät kuva-aiheet ovat länsimaisittain ilmiselvää tatuointikieltä, joka juontaa juurensa merimiesten perinteestä. Kuitenkin selkeä esittävyys ja sen kautta iho vain kuvapintana ei ole ehkä sittenkään tatuoinnin alkuperäisintä olemusta. Länsimainen uusi tatuointikulttuuri lainaa muun muassa tribaali-perinnettä, eri kulttuurien aineksia ja myös länsimaista kuvaperinnettä kuvan kulttuuria luodessaan. Tatuoinnista on tullut muoti-ilmiö, mutta samalla se on yhä yksilöllinen väline toteuttaa ja esittää itseä. Länsimainen tatuointi on useimmiten esteettinen korostus muun muassa lävistysten tavoin.