Avena sativa

Kauran arvellaan olevan lähtöisin Persiasta. Vielä antiikin Kreikassa ja Roomassa sitä pidettiin eräänlaisena rikkaruohona. Sen viljely aloitettiin vasta ajanlaskumme alussa, ja silloinkin pääasiassa rehuksi. Germaanit omaksuivat kauran kuitenkin ravinnokseen ja toivat sen myös Pohjois-Eurooppaan. 1800-luvulta alkaen se on kuulunut suomalaiseen perusruokavalioon. Myös skotlantilaiset kuuluvat perinteisiin kauran ystäviin ja juuri heidän mukanaan kaura kulkeutui myös Pohjois-Amerikkaan. Nykyään kaura on Yhdysvaltojen kolmanneksi suosituin vilja.

Kauranjyvät ovat akanoiden peittämät. Jyvistä valmistetaan hiutaleita, leseitä sekä jauhoja.

Kauran ravitsemukselliset ominaisuudet ovat erinomaiset. Se sisältää enemmän hivenaineita kuin muut viljalajit ja sen rasva- ja proteiinipitoisuudet ovat terveydelle edulliset. Kauran kuitu alentaa jossain määrin veren kolesterolipitoisuutta ja sen sisältämä kasvuhormoni on hyväksi lapsille.

Erityisesti amerikkalaisessa ruokakulttuurissa kaurahiutaleita käytetään monipuolisesti leivontaan.