Tärkeä ravinnonlähde
Vehnä on riisin ohella yksi ihmiskunnan tärkeimmistä ravinnonlähteistä. Arkeologisten löytöjen perusteella on päätelty, että vehnää syötiin jo 12000 vuotta sitten. Alkujaan vehnä on lähtöisin Vähä-Aasiasta, mistä se levisi Lähi-Idän kautta Eurooppaan. Jalostuksen kautta vehnästä on kehitetty lajikkeita, jotka viihtyvät myös pohjoisessa ilmastossa.
Vehnästä on olemassa useita lajikkeita, joista viljellyin on leipävehnä (Triticum vulgare). Leipävehnä kattaa noin 90% maailman vehnä viljelystä. Sen ainutlaatuinen koostumus johtuu sitkoproteiineista, jotka tekevät leipävehnästä halppoa ja kimmoisaa leivottavaa. Toinen tärkeä lajike on durumvehnä (Triticum durum), jota käytetään ennen muuta pastan valmistukseen. Durumvehnä on leipävehnää kovempaa ja soveltuu siksi hyvin keittämiseen. Spelttivehnää viljeltiin Euroopassa aiempina vuosisatoina paljon, mutta 1900-luvun alussa sen kulutus romahti ja se on alkanut kiinnostaa kuluttajia uudestaan vasta viime vuosina.
Vehnäjyvistä valmistetaan hiutaleita, suurimoita, täysjyvä- ja ydinjauhoja, vehnäalkoita ja leseitä, niitä rouhitaan tattarin tavoin ja paahdetaan aamiaismuroiksi. Vehnänalkioista saadaan puristamalla öljyä, jota käytetään ravintolisänä sekä kauneudenhoidossa.
Vehnäjauhojen käyttö leivonnassa ja ruuanlaitossa on lähes rajattoman laajaa. Durumvehnästä valmistetaan erilaisia makarooneja.
Vehnä sisältää paljon hivenaineita (esim. magnesium, fosfori ja sinkki) ja B6-vitamiinia. Täysjyvätuotteet ovat ravintosisällöltään parempia, kuin jyvän ytimestä valmistetut.
Vehnän sisältämä gluteeni voi aiheuttaa allergioita.