Isotuulenkala ja pikkutuulenkala
Taksonomisesti tuulenkalojen (Ammodytidae) heimo kuuluu ahvenkalojen (Perciformes) lahkoon. Tuulenkalat ovat merikaloja, joiden ruumis on hoikka, pitkänomainen ja tasapaksu, kylkien väritys on hopeanhohtoinen ja selkä on sinivihreä. Suomen merialueilla tavataan 2 lajia: Isotuulenkala ja pikkutuulenkala. Isotuulenkalalla alaleuka on selvästi pidempi kuin yläleuka, eikä yläleuka avattunakaan työnny eteenpäin alaleuan tasalle. Isotuulenkalalla on myös kitalaen vannasluussa kaksi hammasta, jotka puuttuvat pikkutuulenkalalta. Aikuisen isotuulenkalan tyypillinen pituus on 15 – 30 cm ja pikkutuulenkalan pituus on yleensä 7 – 15 cm. Vaikka lajit ovat muutoin hyvin samannäköisiä, ne luetaan eri sukuihin kuuluviksi.
Tuulenkalojen elintavat ovat huonosti tunnetut, mutta tuulenkalat ovat tärkeitä lajeja meriekosysteemeissä. Tuulenkalat ovat tärkeää ravintoa monille merilinnuille ja petokaloille. Kahdesta tuulenkalalajistamme isotuulenkala on harvalukuisempi. Meillä isotuulenkala on yleisin Lounais-Suomen rannikolla. Isotuulenkalan tapaa yleensä hiekkapohjilta, joilla se pystyy uhkaavassa tilanteessa kaivautumaan hiekkaan. Kesällä isotuulenkala elää matalissa vesissä, mutta talveksi se hakeutuu syvemmälle.
Isotuulenkala kutee yleensä kesä-heinäkuussa 10 – 20 metrin syvyydessä hiekkapohjalle, johon mäti takertuu. Poikaset kuoriutuvat noin 3 viikon kuluttua. Aluksi poikaset elävät vapaassa vedessä pinnan läheisyydessä. Nuorena isotuulenkalat syövät pääasiassa eläinplanktonia. Suuremmat yksilöt syövät pohjan selkärangattomia eläimiä ja pieniä kaloja kuten tokkoja. Isotuulenkala on 5-vuotiaana noin 30 cm pituinen. Isotuulenkalaa ei Suomessa erikseen kalasteta, mutta sitä tulee silakkarysien kokemisen yhteydessä. Atlantilla isotuulenkalaa kalastetaan kalajauhon raaka-aineeksi.
Runsaslukuisammalla pikkutuulenkalalla on Itämeressä myös hieman laajempi levinneisyys kuin isotuulenkalalla, sillä pikkutuulenkalaa on Pohjanlahdessa aivan Pohjoisinta Perämerta lukuun ottamatta. Pikkutuulenkalan ravinto on vastaavaa kuin isotuulenkalallakin. Pikkutuulenkalalla on kevät- ja syyskutuinen kanta silakan tavoin. Kevätkutuinen kanta kutee touko-kesäkuussa ja syyskutuinen kanta elo-lokakuussa. Kutupaikat ovat hiekkapohjilla kuten isotuulenkalallakin. Yksi pikkutuulenkalanaaras tuottaa 15 000 – 25 000 mätimunaa. Noin 3 viikon kuluttua kuoriutuvat poikaset elävät aluksi vapaassa vedessä, mutta laskeutuvat noin 4 cm mittaisina pohjan tuntumaan. Lopullisen maksimipituutensa (noin 15 cm) pikkutuulenkala yleensä 4-vuotiaana. Pikkutuulenkalalla ei ole kalastuksellista merkitystä yleisyydestään huolimatta. Pienikokoisena lajina pikkutuulenkala harvemmin jää tavanomaisiin pyydyksiin. Molempia tuulenkalalajeja on joskus pyydetty syöttikaloiksi.