Kevätkutuinen lohikalamme
Harjus on monelle pohjoisilla vesillä kalastaneelle urheilukalastajalle tuttu, sillä se on monet kalareissut pelastanut enemmän arvostettujen muiden lohikalojen jäädessä vain haaveeksi. Harjusta esiintyy niin joki- kuin järvivesissäkin. Aina se kuitenkin hakeutuu virtapaikkoihin, eli joessa harjuksen löytää kesäisin koskialueilta ja talvella syvänteistä. Järvissä harjus elää useimmiten aallokkoisilla paikoilla esimerkiksi luotojen läheisyydestä. Lohikalana harjus vaatii hapekasta vettä, ja em. ympäristöt ovat siksi harjukselle mieleen. Harjus ei varsinaisesti vaella lohen ja taimenen tapaan, mutta jotkut harjuskannat tekevät pienempimittakaavaisia kutuvaelluksia.
Harjuksen yhtenäinen esiintymisalue Suomessa kattaa Lapin ja Oulun läänit, ja lisäksi monissa Pohjanlahteen laskevissa joissa on harjusta. Harjusta esiintyy myös Pohjanlahden murtovedessä, ja varsinkin Ouran saaristo on kuuluisa meriharjuksistaan. Erillisiä harjuksen esiintymissaarekkeita on lisäksi Keski-Suomen, Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Kymen vesistöissä. Luontaiset harjuskannat ovat monin paikoin taantuneet varsinkin järvivesissä. Suurehkoista järvistämme mm. Höytiäisessä on nykyään elinvoimainen harjuskanta. Höytiäisenkin kanta oli vaarassa kuolla sukupuuttoon, mutta 1990-luvulla aloitetut tukitoimet pelastivat kannan.
Harjus on väritykseltään hopeinen. Erityistuntomerkkinä on suuri, purjemainen selkäevä. Tavallisesti saatavien harjusten pituus on 20 – 30 cm, mutta jopa yli 50 cm mittaisia yksilöitä saadaan. Yleisin saalisharjuksen koko on 150 – 300 g, mutta jopa 2 – 4,5 kg yksilöitä saadaan toisinaan. Konnevedestä 1960-luvulla pyydetty Suomen ennätysharjus painoi 6,7 kg.
Harjuksen ravinnon pääosan muodostavat pohjaeläimet. Ruokalistalla on hyönteistoukkia, nilviäisiä ja äyriäisiä. Harjus syö kesäaikaan hyönteisiä myös veden pinnalta. Koska harjuksella on pieni suu ja heikot hampaat, harjus saalistaa toisia kaloja huomattavan vähän.
Monista muista lohikaloistamme eroten harjus kutee keväällä. Kutupaikkana on hiekka-, sora- tai kivikkopohja matalassa vedessä. Tärkeää hyvälle kutupaikalle on jatkuva veden liike munien jatkuvan hapensaannin turvaamiseksi. Poikaset kuoriutuvat pohjaan peitellystä mädistä noin 3 viikossa. Ruskuaispussin vararavinnon loputtua harjuksen poikaset nousevat pintavesiin eläinplanktonia saalistamaan. Kesän myötä vähitellen poikaset palaavat pohjan tuntumaan pohjaeläimiä syömään.
Arviolta 90 % harjussaaliista saadaan vapakalastusvälineillä. Ruokakalana harjus on herkullinen.