Vahvan ominaishajun omaava lohikala
Lohikaloihin (Salmoniformes) kuuluvien kuoreiden (Osmeridae) heimoa Suomen vesissä edustaa ainoana lajina kuore. Tätä pienikokoista kalaa on yllättävän harva nähnyt, vaikka kuore onkin yleisimpiä kalalajejamme. Kuoretta on koko rannikolla ja sisävesissä aina Metsä-Lappiin asti. Kuoreella on useita kansankielisiä nimiä, mutta laajimmin käytetty näistä lienee kuoreen ruotsinkielisestä ”nors”-nimestä väännetty ”norssi”.
Kuore on parvikala, joka yhdessä muikun kanssa esiintyy suurilla selillä valtavina parvina. Päivisin kuoreet laskeutuvat syvälle pimeään ja pintaan kuoreet tulevat vasta pimeimpänä yösydämenä. Kirkkaassa vedessä vuorokaudenaikainen pystysuuntainen liike on selvempää kuin sameassa vedessä. Päinvastoin kuin muut lohikalat, kuore viihtyy hieman rehevöityneessäkin vesistössä. Vesistön rehevöityminen voikin johtaa muikun korvautumiseen valtavilla kuoreparvilla. Näiden parvien olemassaolo ei näy tavallisilla pyydyksillä kalastaville, sillä pienikokoinen kuore harvoin jää pyydyksiin.
Kuore on rakenteeltaan solakan pitkänomainen. Kuoreen selkä on tumma ja kyljet sinertävänhopeiset. Kuoreen suussa on kalan kokoon nähden suuret ja terävät hampaat, ja kuoreen alaleuka on yläleukaa pidempi. Kuoreen rasvaevä on pieni. Kuoreen ominaistuoksu muistuttaa tuorekurkun tuoksua. Aikuiset kuoreet sisävesissä ovat yleensä alle 13 cm pitkiä, mutta murtovedessä tavattavat kuoreet saavuttavat jopa 30 cm pituuden. Vastaavasti sisävesissä aikuiset kuoreet tavallisesti painavat alle 10 grammaa, mutta rannikon kuoreet voivat painaa jopa 200 grammaa. Suomen ennätystä pitää hallussaan 350 g painoinen yksilö. Tavallisesti kuoreet elävät noin 3 – 5 vuotta.
Kuore kutee keväällä ja osa kuoreista nousee virtaveteen lisääntymään järvien ollessa vielä jäässä. Suurin osa kuoreista kutee kuitenkin jäiden lähdön jälkeen rannoilla. Valtavia kutevia kuoreparvia käyttävät ravinnokseen mm. lokit, tiirat ja kaloista etenkin made. Virtaveteen nousevaa kuoretta on vahastaan pyydetty suuria määriä lipoilla, ja esimerkiksi Ikaalisten Kyrösjärvellä keväinen kuoreriehaperinne elää yhä. Myös mm. Pielisjoen Joensuun koskilla lipotaan yhä keväisin kuoretta. Ja esimerkiksi Joensuun kaakkoispuolella sijaitsevalla Höytiäisellä on pitkät perinteet järvikutuisen kuoreen keväisestä nuottapyynnistä. Kuoretta käytetään syöttikalana, eläinten rehuna ja osan kuoreista käyttävä kuoreeseen mieltyneet herkkusuut. Kuoreesta on perinteisesti tehty mm. kukkoa. Kuoreen voimakas ominaistuoksu katoaa valmistuksen yhteydessä.
Hedelmöityneestä kuoreen mädistä kuoriutuu poikasia muutaman viikon kuluessa. Rannoilta kuoreenpoikaset suuntaavat aavoille ulapoille ruokailemaan ja kasvamaan. Suuremmat kuoreet syövät jossain määrin mm. vesihyönteisiä ja pikkukaloja, mutta varsinkin pienemmät kuoreet käyttävät lähes yksinomaan eläinplanktonia samoin kuin muikkukin. Kuoreen ja muikun käyttäytymiserot vähentävät lajienvälistä ravintokilpailua, mutta jonkinasteinen riippuvuus näiden kahden kalalajin kantojen välillä näyttää olevan. Kun kuore runsastuu, muikku vähenee ja päinvastoin. Kuore on tärkeää ravintoa itseään suuremmille petokaloille, kuten kuhalle ja taimenelle.