Säkiä ja piikkimonni
Monnikalat ovat sukua karppikaloille, ja aiemmin monnikalat luettiinkin karppikalojen alalahkoksi. Monnikalojen yleisiä tuntomerkkejä ovat useimmilta lajeilta suun ympäriltä löytyvät 4 viiksisäieparia ja suomuttomuus. Monnikalojen ihon on joko paljas tai luulevyrivien peittämä, kuten panssarimonneilla. Paljaan ihon kautta tapahtuva kaasunvaihto on tärkeää monnien hengitykselle.
Maailman suurimpiin sisävesikaloihin kuuluva monni eli säkiä kuului Suomen lajistoon 1900-luvun alkuun asti, jolloin lajista on viimeisimmät havainnot vesistämme. Monnin levinneisyys parhaillaankin lienee kattanut vain pienen osan eteläistä Suomea, juurikaan Hämeenlinnan pohjoispuolella lajia ei liene ollut. Muutaman viime vuoden aikana on aloitettu projekti monnin uudelleenkotiuttamiseksi niihin vesiin, joissa sitä on luonnostaan ollut. Monni on sisävesikala, mutta sitä on tavattu myös niukkasuolaisessa murtovedessä mm. jokien suistoissa. Säkiän mieluisinta ympäristöä ovat suuret ja hitaasti virtaavat joet ja niihin liittyvät matalahkot järvet.
Monni on hämäräaktiivien ja kaikkiruokainen petokala. Kalat, sammakot, simpukat, linnunpojat, piennisäkkäät ja raadot kelpaavat kaikki hyvin monnille. Kirjallisuudessa on tieto jopa yli 5 m pituisesta ja 420 kg painoisesta säkiästä. Tavallinen saaliskoko on kuitenkin 1 – 60 kg ja 0,5 – 2 m. Virallinen Suomen ennätysmonni on painanut 82 kg, vaikka perimätieto väittää Suomesta saadun jopa 170 kg painoisen yksilön. Säkiän iho on paljas.
Monnin kutu tapahtuu veden lämmettyä + 20 ºC:een. Kutupaikkana on kasvinosista kyhätty alkeellinen pesärakennelma. Koiras suojelee pesää ja siitä kuoriutuvia poikasia sekä pitää veden virtauksen munille sopivana eviään pesän lähellä leyhyttelemällä. Poikaset syövät aluksi pohjaeläimiä. Monni on herkullinen ruuaksi valmistettuna.
Alun perin akvaariokalaksi Pohjois-Amerikasta tuotua piikkimonnia on istutettu eräisiin vesiimme. Piikkimonni on paljolti säkiää muistuttava paljasihoinen laji, mutta se jää huomattavasti vaatimattomammaksi kooltaan. Suomen ennätysyksilö painoi 800 grammaa ja tavallinen saalispaino on alle 300 g. Aikuisten piikkimonnien pituus on tavallisesti 15 – 25 cm. Alkuperäisillä elinalueillaan laji kasvaa parikiloiseksi. Piikkimonnilla on 4 paria viiksiä, kun säkiällä niitä on vain 3 paria.
Istutusten tuloksena piikkimonnia voi saada lähinnä Etelä-Suomen pienistä järvistä ja lammista sekä myös etelärannikolta. Pohjoisimmat esiintymät ovat Oulunjoen vesistössä. Piikkimonni sietää hyvin vähähappisuutta, joten se on paikoin pienvesiin muodostanut vahvojakin kantoja. Piikkimonni ei nirsoile ruuan suhteen, kaikki koon puolesta saaliiksi mahdollinen eläinravinto kelpaa sille samoin myös kasvikset. herkkien viiksisäikeiden avulla se löytää pimeässä saalista tehokkaasti. Piikkimonnin pesä on pohjaan kasvien lomaan raivattu muutaman neliödesimetrin painanne. Piikkimonnillakin koiras vartioi pesää. Säkiän tavoin piikkimonnikin on herkullinen ruokakala, mikä on ollut syynä piikkimonnin istutuksiin.