Brittikirjailija

Brittikirjailija Joanne Harris syntyi Barnsleyssä 1964. Hänen äitinsä on ranskalainen ja isänsä englantilainen. Harris tunnetaan ennen muuta vuonna 1999 julkaistusta romaanista Chocolat (suom. Pieni Suklaapuoti). Kirjasta on tehty samanniminen Oscar-ehdokkaana ollut elokuvakin, jossa pääosia esittävät Juliette Binoche ja Johnny Depp. Joanne Harris on opiskellut moderneja ja keskiaikaisia kieliä. Hän on myös työskennellyt opettajana. Esikoisteos The Evil Seed ilmestyi 1989. Harrisin nimi tunnetaan monessa maassa. Hänen kirjojaan on nimittäin julkaistu yli 40 maassa. Harris on lisäksi ehtinyt voittaa lukuisia palkintoja. Onpa hän itsekin toiminut tuomarina kirjallisuuspalkintoja jaettaessa.

Joanne Harrisin kirjoissa kiehtoo sujuvasti eteenpäin soljuva kerronta ja veden kielelle nostattavat kuvaukset ruuasta ja viineistä. Tapahtumapaikat ovat idyllisiä ja henkilöt ilmeikkäitä persoonallisuuksia. Tarinat ovat sadunomaisia. Viinipullotkin puhuvat. Usein Harrisin teosten sanoma muistuttaa lukijaa erilaisuuden suvaitsemisesta ja siitä, mitä kateus voi saada aikaan. Näin on esimerkiksi teoksessa Chocolat.

Kirjoittamista Joanne on harrastanut aina. Jo lapsena hän kirjoitti ihailemiensa kirjailijoiden tyylien mukaisia tekstejä. Omaa tyyliään hän alkoi hioa parikymppisenä. Ennen Chocolatin ilmestymistä Harris kirjoitti vapaa-ajalla työn ohessa. Kirjan saama huikea vastaanotto muutti Harrisin elämää ja hän rupesi kirjoittamaan ammatikseen. Sitä ennen hän ei uskaltanut kuvitella, että kirjojen kirjoittaminen palkitsisi hänet.

Teokset

  • Gentlemen and Players. 2005.The Frenc Market. 2005.
  • Jigs & Reels. 2004.
  • Holy Fools. 2003. (suom. Sarkaa ja samettia)
  • The French Kitchen. 2002.
  • Coastliners. 2002. (suom. Suolaista hiekkaa)
  • Five Quarters of the Orange. 2001. (suom. Appelsiinin tuoksu)
  • Blackberry Wine. 2000. (suom. Kesäviiniä)
  • Chocolat. 1999. (suom. Pieni suklaapuoti)
  • Sleep, Pale Sister. 1993.
  • The Evil Seed. 1989.