Englantilainen kirjailija

Perhetausta ja ura

Englantilainen kirjailija Charlotte Brönte syntyi Thorntonissa Yorkshiressä 1816. Hän oli perheen kuudesta lapsesta kolmas. Charlotten ollessa viiden vanha hänen äitinsä kuoli ja tämän sisar muutti perheeseen ja huolehti lasten kasvatuksesta. Kun Charlotte oli kahdeksanvuotias, kaksi hänen sisaristaan kuoli tuberkuloosiin. Charlottesta tuli neljästä sisaruksesta vanhin ja hän katsoi nuorempiensa perään. Koulutusta Charlotte sai kahdeksan kuukauden ajan Clerky Daughters´ Schoolissa, joka sijaitsi Cowan Bridgessä vuonna 1824. Vuosina 1824-31 Charlotte ja sisarukset saivat koulutusta myös kotona, sillä heidän isänsä ja tätinsä opettivat heitä. Charlotte oli taitava tekemään käsitöitä ja lahjakas kirjoittaja. Lisäksi Charlotte toimi opettajana Roe Head Schoolissa vuodet 1835-38.

Ennen kirjailijaksi ryhtymistä Charlotte työskenteli kotiopettajattarena isänsä toivomuksesta. Hän ei kuitenkaan viihtynyt kotiopettajattaren työssä. Charlotte yrittikin perustaa oman koulun siskojensa Annen ja Emilyn kanssa, mutta suunnitelma ei koskaan toteutunut. Kirjoittamisesta Charlotte oli kiinnostunut jo lapsesta saakka. Hän kirjoitti nuorena runoja ja mielikuvitusjuttuja veljensä Branwellin kanssa. Charlotte auttoi myös sisaruksiaan Annea ja Emilyä heidän kirjallisella urallaan. Hänen ehdotuksestaan Emilyn ja Annen runoja julkaistiin vuonna 1846 salanimillä. Runot eivät kuitenkaan menestyneet, mutta seuraavan vuoden loppuun mennessä ilmestyivät sisarusten esikoisteokset. Charlotten teos Jane Eyre (suom. Kotiopettajattaren romaani) oli menestys ja se onkin hänen tunnetuin teoksensa.

Kotiopettajattaren romaani kertoo Janen tarinan. Lapsena Jane jää orvoksi ja hänen tätinsä kasvattaa tätä, kunnes lähettää tämän hyväntekeväisyys kouluun. Siellä olosuhteet ovat kovat ja kuri ankaraa. Jane kuitenkin selviää ja hänestä tulee opettaja. Valmistuttuaan Jane etsii lehti-ilmoituksella työpaikkaa ja saa kotiopettajattaren toimen Rochesterin tilalta. Jane pitää jurosta Rochesterista, vaikka tämä on häntä vanhempi. Miestä taas viehättää Janen rehellisyys. Rochester kosiikin Janea, mutta tämä kieltäytyy kosinnasta, sillä paljastuu, että talossa ei kaikki ole sitä miltä näyttää. Rochester onkin naimisissa ja pitää ulkomailta tuotua vaimoaan Berthaa teljettynä yhdessä talon huoneessa, koska tämä on mielenvikainen. Jane pakenee talosta kuultuaan salaisuuden ja päätyy Riversien perheeseen. Myöhemmin hän palaa kohtalon ajamana Rochesterin tilalle ja kohtaa traagisen näyn. Bertha on sytyttänyt tilan palamaan ja jäljellä ovat vain rauniot. Rochester on jäänyt henkiin, mutta hän on sokeutunut raajarikko. Lopulta Jane löytää hänet. Romaanista on tehty myös samanniminen tv-sarja ja eri elokuvaversioita. Kotiopettajattaren romaani kiehtoo nykyajankin lukijaa. Henkilöt ovat kiinnostavia ja juoni etenee jännitteineen pitäen lukijan mielenkiinnon koko ajan yllä. Synkkä rakkaustarina on piste i:n päälle.

1854 Charlotte avioitui isänsä pitkäaikaisen ystävän Arthur Bell Nicholsin kanssa. Parin avioliitto oli onnellinen ja lyhyt. Charlotte kuoli vuotta myöhemmin maaliskuussa 1855 ollessaan raskaana.

Teokset

Jane EyreShirley, Villette, The Professor