Naisromaaneja

Pirjo Hassisen (s. 1957) teoksien koulutetut, itsenäiset ja yksinäiset naiset ovat hyvin seksuaalisia. Jo esikoisromaanissa Joel (1991) himo osoittautuu romantiikan ja turvallisen suhteen kaipuuta voimakkaammaksi. Hassisen tuotannossa käsitellään toistuvasti myös kuolemaa ja lapsuuden vaikutusta aikuisiän elämään. Ensikosketus niihin syntyy Yön kentissä (1992).

Itsemurhan tehneen miehen sisar Anna tuntee syyllisyyttä, sillä lapsena hän on vihannut veljen esikoisasemaa ja sukupuolta. Miehen leski Krista manaa rakastettuaan henkiin heittäytymällä irtosuhteisiin yöelämän estradeilla.

Vuonna 1995 Savonia-palkitussa Ennustajassa (1994) aistit ja intuitio voittavat järjen muuallakin kuin parisuhteissa, muun muassa päähenkilö Iriksen ennustaja-äidin ja ydinfyysikko-miehen henkisessä painissa. Romaanissa käsitellään myös Joelissa ja Voimanaisissa (1996) esille nousevaa äidin ja tyttären suhdetta. Viimeisenä mainitussa päähenkilö Julia on henkisesti kauempana äidistään Tuulasta kuin tädistään Irjasta, jonka arvoasteikossa naiset ovat miehen yläpuolella. Tutkiessaan Shakespearen näytelmiä Julia tarkastelee suhdettaan Romeoonsa Harriin, jonka kanssa suunnitteli aikoinaan itsemurhaa. Jouluvaimon (2002) Raakelista kehkeytyy äitinsä Rebekan veroinen, loistavia puitteita suosiva viettelijä siinä missä Ennustajan Iiriksestä äitiään parempi ennustaja.

Romaanissa Viimeinen syli (1998) kuvataan Mikael Dufvan , hänen ensimmäisen vaimonsa Erjan ja toisen vaimonsa Rhean kolmiodraamaa. Kuolema on konkreettisesti läsnä, sillä tapahtumien keskeinen näyttämö on hautaustoimisto. Mansikoita marraskuussa (2000) on teatteri- ja ihmissuhderomaani, jossa Anna-vaimo valmentaa miehestään Lasse Tannerista loistavaa näyttelijää. Teos palkittiin kirjallisuuden valtionpalkinnolla sekä Kiitos kirjasta -mitalilla.

Kuninkaanpuistossa (2004) halvaantuneen miehen ja yksinäisen opettajattaren tarinat kohtaavat vasta teoksen lopussa. Siinä missä halvauspotilas seuraa puistoa tarkkailukameran avulla, pohtii opettajatar sen liepeillä 1930-luvulla eläneiden elämää. Molemmat ovat kiinnostuneita ruumiista, ihmisestä julkisivunsa takana.