Toisenlaisten todellisuuksien luoja

Maarit Verronen syntyi vuonna 1965 Kalajoella. Vuonna 1984 hän kirjoitti ylioppilaaksi Kalajoen lukiosta. Verronen opiskeli Oulun yliopistossa tähtitiedettä. Vuonna 1991 hän valmistui filosofian lisensiaatiksi. Vuosina 1987-1993 hän toimi Oulun yliopistossa opettajana sekä tutkijana. Vuodesta 1994 Verronen on ollut päätoiminen kirjailija ja kirjoittanut romaaneja sekä novelleja. Hän on kirjoittanut kertomuksia myös muun muassa Portti -lehteen. Verronen on kirjoittanut myös kuunnelmia ja matkakirjan Matka Albaniaan (1997).

Verrosen tuotanto luokitellaan usein fantasiakirjallisuudeksi, vaikka se usein kulkeekin fantasian ja arkitodellisuuden rajamailla. Hänen teoksissaan yliluonnollisen ja luonnollisen selityksen erot hämärtyvät. Teokset liikkuvat usein meidän todellisuudestamme vain hieman tai toisaalta hyvin paljon poikkeavissa maailmoissa.

Tuotannon läpi kantavia teemoja ovat muun muassa ekologisuus ja huoli maapallon tulevaisuudesta. Teokset kertovat myös esimerkiksi ääriolosuhteissa selviämisestä, erilaisuudesta ja yhteisöön sopeutumattomuudesta. Teosten päähenkilö on usein jonkinlainen vaeltaja, joka etsii jotain uutta.

Palkintoja ja ehdokkuuksia

  • Kalevi Jäntin palkinto 1993
  • Finlandia-palkintoehdokkuudet romaaneilla Yksinäinen vuori ja Pimeästä maasta
  • Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto 1996
  • Sokeain kuunnelmapalkinto 1997

Teoksia

Älä maksa lautturille (1992), novelleja Yksinäinen vuori (1993), romaani Viimeinen lapsitähti ja muita ylimääräisiä ihmisiä (1994), novelleja Pimeästä maasta (1995), romaani Kulkureita ja unohtajia (1996), novelleja Matka Albaniaan (1997), matkakirja Luolavuodet (1998), romaani Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä (1999), novelleja Kylmien saarten soturi (2001), romaani Luotettava ohikulkija (2002), novelleja Pieni elintila (2004), romaani Keihäslintu (2004), novelleja