Kääntäjä, opettaja ja kirjailija

Kirjailija, kääntäjä ja tutkija Virpi Hämeen-Anttila (s. 1958) on myös Etelä-Aasian kielten ja kulttuurin opettaja Helsingin yliopistossa. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää sekä kaunokirjallisuutta että tietoteoksia. Hämeen-Anttilan romaaneissa on rakkautta ja humanistista sivistystä.

Esikoisromaani Suden vuosi (2003) kuvaa suomalaista yliopistomaailmaa ja kotimaista sivistyneistöä angloamerikkalaisessa maailmassa suosittujen akateemisten romanssien tapaan. Toisensa saavat lahjakas, epilepsiasta kärsivä opiskelija Sara Karalahti ja hänen humanistiopettajansa Mikko Groman, joka kavahtaa yliopistoon rantautunutta tuloksen tekemistä ja kilpailua. Lukuista viittaukset ja lainaukset osoittavat kirjailijan tuntevan maailmankirjallisuuden klassikot. Teos sai ilmestymisvuonaan Akateemisen kirjakaupan tunnustuspalkinnon eniten myytynä esikoisteoksena.

Myös kuvataiteen ja sen tutkimuksen maailmaan sijoittuva Alastonkuvia (2004) kertoo nuoren naisen ja vanhemman miehen rakkaudesta. Suhde alkaa, kun Aleksi Merikosken taiteesta gradua kirjoittava Anna Tuominen kohtaa itse taiteilijan. Teoksen alaotsikoksi merkitty triptyykki tarkoittaa kolmiosaista alttaritaulua. Hämeen-Anttilan kirjallisen triptyykin kolmas keskeinen henkilö on Merikosken nuorena kuollut taiteilijaystävä ja rakastettu Hannu Koistila, jonka päiväkirjoihin Anna tutkiessaan tutustuu. Merikoski tunnustaa kuolleen ystävän vaikutuksen omaan taiteeseensa.

Romaanissa Kolmastoista lapsi (2005) kaiken sovittava rakkaus kohdistuu toimittaja Joakim Beckin Tsetseniasta ilmestyvään lapseen. Kirjan muita keskeisiä henkilöitä ovat veljensä Joakimin tavoin ahdistunut näyttelijä Johanna Halme ja heidän ahdistuksensa lähde, äidin roolinsa kehnosti täyttänyt pianisti Tea Arola-Pozzouli.

Hämeen-Anttilalta on ilmestynyt myös artikkeli ”Yhteistä ja omaa” (Bibliophilos 4/2003), novelli ”Vauva” (Anna 12–13/2005) ja essee ”Toivosta ja epätoivosta” (Helsingin Sanomat 2.1.2005). Esseekokoelma Rakkauden atlas (2005) syntyi yhteistyönä Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa.

Vuonna 2003 Hämeen-Anttila palkittiin Laila Hietamiehen rahaston palkinnolla ja vuonna 2004 Vuoden tieteentekijä -palkinnolla. Vuonna 2002 Hämeen-Anttila sai puolisonsa Jaakko Hämeen-Anttilan kanssa Eino Leinon palkinnon.