Yrittikylvyt

Mitä yrttikylvyt ovat?

Yrttikylpyjen vaikutus on rentouttava, mutta tämän lisäksi ne ovat tehokkaita kauneuden- ja terveydenhoidon muotoja. Kylpyraaka-aineena voidaan käyttää aitoja yrttejä, yrttivalmisteita tai eteerisiä öljyjä. Sen sijaan synteettisiä tuoksu- ja väriaineita sisältäviä kylpyaineita ei suositella näihin hoitoihin. Kylpyjen avulla voidaan esimerkiksi elvyttää verenkiertoa yrttien hoitavilla ainesosilla. Lämpö ja kasvit yhdessä saavat aikaan paikallisia, mutta myös syvempiä vaikutuksia. Yrttikylpyyn voi pulahtaa useissa kylpylöissä, mutta sellaisen voi valmistaa myös itse. Tarvitset vain tuoreita tai kuivattuja kasveja, joita haudutetaan ja lisätään kylpyveteen.

Öljykylvyt

Öljykylvyt sopivat erityisesti niille, joilla on herkkä ja kuiva iho. Myös vanheneva iho niin kuin lastenkin iho nauttii öljyisistä kylpyhetkistä. Erityisesti talvella, kun ilma on sisällä kuivaa, mutta myös kesällä öljy elvyttää auringon kuivattamaa ihoa. Öljyisen kylpyhetken saat lisäämällä veteen kasviöljyjä, jotka sekoitetaan keskenään ja joukkoon voidaan lisätä myös eteerisiä öljyjä. Lisätehoa saat, kun lisäät esimerkiksi yrttiöljyuutoksia.

Yrttijalkakylvyt

Vaikka tilan puolesta olisi ahdasta, jalkakylvyt onnistuvat pienissäkin puitteissa. Ne rentouttavat, helpottavat unen saantia ja flunssan oireita sekä tukevat munuaisten toimintaa. Jalkakylvyt auttavat tietenkin myös väsymyksen tunteeseen jaloissa, suonikohjuihin ja ihottumiin. Luonnollisesti kylvyt antavat myös käytetyn yrtin hoitotehon. Mitään rajoitusta jalkakylvyille ei ole olemassa ja niiden avulla voikin helliä jalkojaan vaikka joka päivä!

Yrttikäsikylvyt

Käsikylpyjen valmistuksen ja ottamisen idea on sama kuin jalkakylvyissä. Apua niistä saavat käsien huonosta verenkierrosta kärsivät, mutta kylvyt tervehdyttävät myös pään, kasvojen, niskan ja hartioiden verenkiertoa. Kylvyt tehoavat myös kynsiin ja tuovat niihin terveen pinnan.

Yrttipuolikylvyt

Puolikylvyillä keskitytään elvyttämään umpirauhasia, aineenvaihduntajätteitä poistavia erityselimiä, imunesteen kulkua ja verenkiertoa. Nämä kylvyt tehoavat mm. naisten vaihdevuosivaivoihin, ruoansulatus- ja suolisto-ongelmiin, reumaan jne. Kylvyn valmistamiseen tarvitset noin 1 dl:n kuivattuja yrttejä, joita tulee hauduttaa kuumassa vedessä. Mikäli käytät tuoreita yrttejä, tarvitset niitä parisataa grammaa. Tämän jälkeen yrttihaude lisätään kylpyveteen siten, että yrtit jäävät esimerkiksi siivilään. Vettä lisätään ammeeseen niin paljon, että se ylettyy navan korkeudelle. Käsiä ja jalkoja tulee puolikylvyssä roikottaa ammeen reunojen ulkopuolella. Veteen voit halutessasi lisätä myös eteerisiä öljyjä. Kannattaa kuitenkin muistaa sekoittaa ne esimerkiksi shampooseen, jottei veden pinnalle jäisi kellumaan ikäviä öljylauttoja. Veden lämpötilan ollessa + 38–39 astetta, se avaa ihohuokosia ja rentouttaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Muutaman asteen haaleampi vesi vilkastuttaa verenkiertoa, mutta kylmät ja viileät kylvyt tehoavat siihen vielä voimakkaammin. Puolikylvyn kesto on noin 15–20 minuuttia.

Yrttikokokylvyt

Kokokylvyissä yrttien tehoaineet pääsevät imeytymään koko kehon ihon lävitse. Myös kokokylvyssä yrtit haudutetaan ensin. Kuivattuja yrttejä tarvitset noin 3 dl ja vastaavasti tuoreita yrttejä noin kolmesataa grammaa. Haude lisätään kylpyveteen, kuten puolikylpyjen kohdalla. Yrtit voi laittaa kylpyveteen sellaisenaankin, mutta se on huomattavasti sotkuisempi vaihtoehto kuin hauteen käyttäminen. Kokokylpy kestää noin 20–30 minuuttia ja sopivin lämpötila on + 37–38 astetta.