Mikä on kaviokuume?

Kaviokuumeessa kaikki neljä jalkaa ovat kuumat, mutta etukaviot tulevat erityisen kipeiksi. Hevonen yrittää helpottaa oloaan siirtämällä painoa kavioiden kantaosille tai menemällä makuulle.

Kaviokuume tarkoittaa kavion sälekerroksen tulehdusta. Aiheuttajana voi olla muutokset aineenvaihdunnassa esim. silloin, jos hevonen on syönyt ylettömästi kauroja tai muita väkirehuja. Rehevä ruoho voi aihettaa poneille kaviokuumeen. Tammoilla, joiden kohtuun on jäänyt jälkeisiä tai kohtu on muusta syystä tulehtuu, on vaara sairastua kaviokuumeeseen. Myös lääkkeet, joilla on haitallisia sivuvaikutuksia, voivat olla syynä tähän. Näissä tapauksissa kaviokuume on äkillinen ja vakava.

Oireina ovat yleistilan huononeminen kavioiden kuumotus ja arkuus, ruokahaluttomuus ja korkea kuume. Vuohisen kohdalla tuntuu säärivaltimon tykytys. Eläinlääkäri on kutsuttava paikalle.

Ennen eläinlääkärin tuloa kavioita voi hoitaa jäähauteilla tai valelemalla niille kylmää vettä. Aloita hoito mahdollisimman pian, ettei kaviot ehdi muuttua pysyvästi. On hyvin tavallista, että kavion seinämän sälekerros eroaa kavioluusta. Kavioluu painuu kääntyillessään anturaa vasten. Kun antura menettää muotonsa ja antaa mytöten, seurauksena on ensin latuska- ja pullokavio ja lopuksi virsukavio. Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että kavioluunpää työntyy anturan läpi. Muuttunut kavio tarvitsee erikoiskengän. On paljon mahdollista, ettei hevosesta ole enää käyttöön, mikäli hevoselle tulee virsukavio.