Totuutta metsästämässä

Leena Lander 2003: Käsky , Helsinki:WSOY

Käsky on Leena Landerin kymmenes romaani. Teos sijoittuu suomalaiseen merenrantakylään kansalaissodan jälkimaininkeihin vuoteen 1918.

Teos koostuu itse tarinasta, joka kulkee vuorotellen eri henkilöiden kertomana. Välissä on katkelmia erilaisista aidoista ja fiktiivisistä lähteistä. Kaikki katkelmat käsittelevät jollain tavoin susia. Näkökulmat vaihtelevat metsästysoppaista Ilmari Kiannon vertaukseen punakaartilaisten naisten ja susinarttujen yhtäläisyyksistä. Käsky perustuu osin todellisuuteen: Lander mainitsee jälkisanoissa käyttämiään todellisia lähteitä, joiden ympärille hän on tarinansa luonut.

Teoksen päähenkilöitä on jääkäri Aaro Harjula , mies joka vaatii oikeudenmukaista kohtelua vangitulle punakaartilaisnaiselle. Nainen, joka myöhemmin kertoo nimekseen Miina Malin on arvoitus. Tapahtumat lähtevät liikkeelle tilanteesta, jolloin Harjula ja salaperäinen nainen saapuvat Emil Hallenbergin johtamaan sotatuomioistuimeen, entiseen mielisairaalaan. Harjula ja Malin ovat viettäneet kahdeksan päivää kadoksissa ja Hallenberg ryhtyy kiivaasti selvittämään, mitä matkalla on tapahtunut. Ympäristössä seikkailee myös sekopäinen Konsta , joka ottaa valokuvia ilman filmiä ja keräilee kummallista romua. Tarinaan sekoittuu vielä Hallenbergin nuori vaimo.

Käsky ei etene kronologisessa järjestyksessä, vaan siinä on paljon hyppäyksiä eteen- ja taaksepäin. Tarina on hyvin monikerroksinen, ja eri näkökulmat tekevät teoksesta varsin moniäänisen. Teos imaisee lukijan mukaansa selvittämään, mitä oikeasti on tapahtunut. Totuus kuitenkin pakenee varsinkin sitä kiivaasti etsivän Emil Hallenbergin ulottuvilta, ja kuulustelijan ja kuulusteltavien väliset asetelmat muuttuvat. Valmiita vastauksia ei anneta, viimeinen sana jätetään lukijan sanottavaksi. Käsky on monipuolinen teos. Se on tarina oikeudentunnosta ja sodan julmuudesta. Sota on runnellut tasapuolisesti niin valkoisten kuin punaistenkin puolta. Teoksessa käskyjen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen tematisoituvat tärkeäksi elementiksi. Selviytyminen on teoksen maailmassa harvinaista. Käsky on myös tarina kiintymyksestä, jopa rakkaudesta. Kaikesta kurjuudesta huolimatta ihmiset löytävät vielä toisensa. Vai löytävätkö?