Kuinka muiden mantereiden työkulttuurit poikkeavat suomalaisesta?

  1. On sanomattakin selvää, että mitä kauemmaksi työnhakuun lähtee, sen jyrkemmiksi muodostuvat myös kulttuurierot. Työkulttuuri eri mantereilla &8211; Aasiassa, Afrikassa, Australiassa ja Amerikassa &8211; voi yllättää työnhakijan omaleimaisilla piirteillään. On varmasti näköaloja avartavaa lähteä kokiksi Singaporeen tai vaikkapa Uuteen-Seelantiin kalanjalostamoon mereneläviä pakkaamaan.
Suomalaisessa yrityksessä työntekijät ja johto pelaavat yleensä yhteispeliä. Aasialaisissa yrityksissä puolestaan työnjohtaja on ainoa, joka päättää, kuinka asiat etenevät. Pelisääntöihin on turha vaikuttaa: ne sanellaan valmiiksi ja niitä myös noudatetaan. Usein on myös tavallista, että nuorempi henkilö ei voi toimia vanhemman henkilön työnjohtajana. Tämä taas voi aiheuttaa omat lisähankaluutensa työntekijöiden ikäjakaumaa päätettäessä.

Joskus suhdeasioita pyritään järjestelemään rahan keinoin. Varsin monissa Aasian maissa raha ratkaisee jopa suhteiden määrän ja yrityksen menestyksen. Suomalaisesta näkökulmasta tällainen lahjontapohjainen toiminta vaikuttaa epähienolta ja laittomalta, eikä siihen ole suositeltavaa lähteäkään mukaan. Korruptiota esiintyy kuitenkin monissa maissa, joten siltä ei pääse kokonaan suojaan, vaikka kuinka haluaisi. Olosuhteisiin on siis sopeuduttava tosiasiat tiedostaen.

Aasiassa hyvin keskeisellä sijalla on valtava yrittämisenhalu ja ponnistelu työssä eteenpäin pääsemiseksi. Henkilökohtaisia suhteita vaalitaan ja niiden luominen on tärkeää työpaikoilla. Joidenkin mantereiden työkulttuureista elää suunnattomasti stereotypioita, oletuksia siitä, millaista työkulttuuri mahdollisesti on. Muun muassa Etelä-Amerikan valtioita pidetään usein alkeellisten työmenetelmien maina, vaikka monissa valtioissa on käytössä työpaikoillakin usein jopa kehittyneempää tekniikkaa kuin Pohjolassa.

  1. USA:ssa pitkät työpäivät ovat arvossaan. Suhteiden luominen Pohjois-Amerikan työkentillä on tärkeää, mutta yllättävää ehkä &8211; määrä on usein tärkeämpi kuin laatu. Lyhytaikaisten, useiden kumppanien löytäminen on parempi kuin muutaman hyvän vakiyhteistyötahon olemassaolo. Nopeus on valttia, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Kun kaupat on esimerkiksi saatu tehtyä, voivat asiat edetä taas verkkaiseen malliin. Myös johtamistyyli työpaikalla voi olla USA:ssa suomalaisesta näkökulmasta läheisempää ja yksityiskohtaisempaa. Työntekijät eivät saa välttämättä tietoa projektin etenemisestä automattisesti, vaan on koitettava saada itsenäisesti tietoa tilanteesta, jotta pysyy ajantasalla. Myönteistä palautetta ei säästellä, jos siihen on aihetta.
Kaukomailla työkulttuuriin uiminen ei käy päivässä, mutta oikea asenne auttaa alkutaipaleelle. Kaikki voi tuntua perin eksoottiselta alkuunsa, mutta ajan kanssa työntekijä huomaa, että eksotiikka karisee ja arki on tosiaan toisenlaista. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Työssa työpaikan tavalla tai työstä pois.