Millaista on työ merellä ja mitä se edellyttää?

  1. Jos ulkomaankuume on jo ehtinyt nousta, muttei vielä tiedä minne siipiään lähtisi kokeilemaan, on yksi kiehtova vaihtoehto lähteä merille töihin. Ulkomaille ja ulkomerille &8211; mahdollisuuksia on maailman merilläkin kosolti. Merihenkiset työt eivät kuitenkaan soveltune kovapäiselle maakravulle, koska aaltojen armoilla oleminen edellyttää omanlaistansa luonnetta.
Laivatyössä työntekijän on sopeuduttava suhteellisen pieneen työyhteisöön, jonka kanssa ollaan tiiviissä yhteistyössä paitsi työaikana, myös useimmiten vapaa-ajalla. Kaikki harrastaminen ja vapaa-aika kun kuluu pääasiassa laivan tiloissa. Merillä tapahtuva työ rajoittaa tuntuvasti perhe-elämää ja ystävyyssuhteita, joten olosuhteet on otettava huomioon, mikäli aikoo hakeutua merille töihin.

Työskentely laivalla on usein hyvin kansainvälistä. Kielitaito on arvossaan ja se kohenee päivittäisessä käytössä. Laivoilla tarvitaan monen alan ammattilaisia konemiehistä, siivoojista sekä keittiö- ja ravintolahenkilökunnasta risteilyemäntiin ja vapaa-ajan koordinaattoreihin. Työtä tehdään usein tiivis jakso ilman vapaapäiviä, jonka jälkeen vapaata saattaa olla useampi päivä. Kaikki riippuu paljolti siitä, millä vesillä alus seilaa. Joillakin aluksilla ja joissakin ammattitehtävissä työ saattaa kestää yhtämittaisisesti useamman kuukauden, jonka jälkeen vuorossa on useamman kuukauden vapaa jakso. Työtehtävät laivoilla riippuvat myös paljolti siitä, onko kyseessä matkustaja-alus vai rahtia kuljettava laiva. Työpäivät venyvät usein yli kymmenen tuntisiksi.

Hyvä psyykkinen ja fyysinen kunto ja yleinen tasapaino ovat tärkeitä laivatyössä. Työtahti aluksilla on usein hyvin kireä ja paineensietokykyä tarvitaan. Joustavuus, avoimuus, aloitekykyisyys, vastuullisuus ja hyvä sopeutumiskyky uusiin äkillisiinkin tilanteisiin ovat ehdotonta meriittiä työntekijää laivalle palkattaessa. Uudet tilanteet pitää voida nähdä mielellään myönteisinä haasteina eikä hankalina hidasteina.

Suomen lähialueillakin kyntää useita suuria aluksia, mutta jos mieli palaa kaukomaille, kukapa estää lähtemästä vaikkapa Punaisellemerelle, Karibialle tai Etelä-Amerikkaan saakka. Jotkin alukset seilaavat Itämereltä Afrikan länsirannikolle asti, eli pitkiä purjehduksia ja laivatöitä halajaville löytyy myös omat vaihtoehtonsa. Kaukokaipuuseen lienee hankala löytää parempaa lievittäjää kuin merillä työskentely.

Lähivesiemme matkustajalaivoille otetaan usein kesätyövoimaa myös lyhyemmäksi jaksoksi, joten laivayhtiöitä kannattaa lähestyä rohkeasti avoimella hakemuksella. Ruotsiin, Viroon, Liettuaan, Latviaan, Puolaan ja Saksaan Suomesta suuntaavat alukset tarjoavat monia meielenkiintoisia mahdollisuuksia merihenkiseen työntekoon. Suurimmissa päivälehdissä on myös ilmoituksia satunnaisesti laivaliikenteen palvelukseen haluaville, ja internetin suunnatonta linkkiviidakkoa kannattaa käyttää tehokkasti hyväkseen kartoittaessaan maailman vesillä purjehtivia aluksia ja etsiessään niiden yhteystietoja.