Minne tarvitaan työ- ja oleskelulupa?

Aivan ensimmäiseksi on otettava selvää siitä, minkälainen käytäntö kohdemaassa on ulkomaisten työntekijöiden suhteen. Joihinkin maihin lähtevän on haettava sekä työ- että oleskelulupaa, joihinkin ei tarvita kumpaakaan.

Pohjoismaat ovat suomalaiselle seikkailijalle byrokraattisesti helpoin kohde, sillä työ- tai oleskelulupaa ei tarvita lainkaan. Työlupaa ei tarvita myöskään muissa ETA-maissa, joihin kuuluvat kaikki EU-maat, Norja ja Islanti. Maakohtaisista oleskelulupasäädöksistä kannattaa kuitenkin ottaa selvää myös ETA-maihin lähtiessä. Jos työpaikka on jo ennalta hankittu, riittää oleskeluluvan saamiseen todistus siitä. Mikäli olet lähdössä suoraan ulkomaille suunnitelmissasi hankkia työpaikka vasta paikanpäällä, voit etsiä töitä yleensä kolme kuukautta ilman oleskelulupaa. Aikaraja riippuu kohdemaasta.

ETA-maiden ulkopuolelle lähtiessäsi tarvitset sekä työ- että oleskeluluvan. Hakeminen onnistuu kohdemaan suurlähetystön kautta, ja työpaikka tulee olla tiedossa jo hakuvaiheessa.