Kuinka valita työnhaun kohdemaa?

Ulkomaille työnhakuun lähtevän on syytä selvittää itselleen ensin suuntia. Maailma on täynnä mielenkiintoisia maita ja kiehtovia kaupunkeja. Minne menisin ja mistä alkaisin? Annanko tuulen kuljettaa vai menekö tarkasti laadittujen suunnitelmien mukaan? Suunnittelemalla säästyy loppujen lopuksi aikaa ja vaivaakin.

  1. Äkkipäätä Suomesta maailmalle lähtöä suunnittelevasta saattaisi tuntua varsin seikkailulliselta pyöräyttää kertaalleen karttapalloa ja antaa etusormen päättää, mille kulmalle palloa työtä lähtisi etsimään. Näin onkin yhtä todennäköistä päätyä keskelle Brasilian sademetsiä &8211; sielläkin järjestetään muuten vapaaehtoisia työleirejä &8211; kuin johonkin Australian suurkaupunkiin vaikkapa liike-elämän kiivastahtiseen pyöritykseen. Mielessä vilahtelevat ehkä myös thaimaalainen eksotiikka, eteläafrikkalaiset safarit, kiehtova, kaukainen Siperia ja mystinen Orientti.
Kaikki edellä mainitut ovat kylläkin varteenotettavia kohteita, mutta työnhakuun ulkomaille lähtevän kannattaa kuitenkin jälleen kerran muistuttaa itseään siitä, että hän on nimenomaan lähdössä etsimään töitä omien mahdollisuuksiensa rajoissa eikä seikkailemaan. Aimo annos realismia matkakumppaniksi ja tien päälle käy!

Mikäli työnhakuunlähtijän käteiskassa ulkomaille lähdettessä ei ole aivan pohjaton, voi lomahaaveet jättää muutenkin jo heti kättelyssä hautumaan ja ryhtyä pikimmiten tositoimiin. Ulkomaille työnhakuun lähtiessä saa hyvinkin varautua kustantamaan elämistään ja olemistaan hyvän tovin ennen kuin uudet kuviot alkavat varsinaisesti aueta, ellei ole valmiiksi pedattua työpaikkaa jo paikan päällä odottamassa.

  1. Työnhakuprosessina työn etsiminen ulkomailta saattaa olla yllättävänkin pitkällinen operaatio. Kaikki tosiasiat huomioon ottaen työntekijä voi olettaa työnhaun kestävän keskimäärin kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Todistusten kääntäminen, CV:n laatiminen ja kääntäminen, hakemusten laatiminen ja lähettäminen, sopivien työalueiden kartoitus ja yhteydenotot suoraan työpaikkoihin &8211; puhumattakaan kaikesta oheistyöstä lomakkeiden täyttämisineen ja viranomaistahojen kanssa asioimisineen &8211; vie oman aikansa. Joku onnenseppä saa työtarjouksen kahdessa päivässä, pakkaa reppunsa, sulkee oven takanaan ja matkaa uuteen ympäristöön tuota pikaa, mutta useimmille työnhakijoille prosessi kestää reilusti pidempään.
Työnhakijan koulutus rajaa työskentelymahdollisuuksia, mutta se ei kuitenkaan aina sanele ehtoja sille, mille alalle töihin olisi hakeuduttava. Omista ehdoista voi myös aina hieman tinkiä ja tyytyä myös omaa alaa vastaamattomiin tehtäviin. Silloin mahdollisuuksien kirjo kasvaa ja työnsaannin rima alenee. Kannattaakin avata ovet mahdollisimman levälleen ja tinkiä omista vaatimuksistaan ainakin aluksi päästäkseen nopeammin alkuun.

Mitä kauemmas mieli halajaa, sitä suurempiin etukäteisvalmisteluihin työnhakijan on syytä varautua. Niin vieraan maan oma kulttuuri kuin työkulttuurikin eroavat Suomen kultuurista ja työkuvioista sitä enemmän mitä kauemmas kartalla Suomasta käsin edetään. Sopeutumiseen ja uusien tapojen omaksumiseen saa siis varata kauempana huomattavasti enemmän aikaa ja voimia kuin maantieteellisesti Suomen lähialueilla liikuttaessa.

Pohjoismainen työkulttuuri on melko lailla yhteneväistä, mutta jo yksinomaan Euroopan sisällä liikuttaessa eri maiden välillä voi olla huomattaviakin kulttuuri- ja tapaeroja sekä käytäntöjä. Ensin on siis syytä miettiä tarkkaan, kuinka suuren sopeutumisen on valmis käymään lävitse uudessa maassa. Onko ensisijaisena tavoitteenasi saada alasi työkokemusta, vai haluatko kenties vahvistaa etupäässä käytännön kielitaitoasi? Onko vieraan kulttuurin elämään tutustuminen suurin motivaatiosi?

Kulttuurisokki tulee varmasti jokaiselle eteen väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Uuteen maahan ja sen oloihin sopeutumisessa maan kielen osaaminen on ehdottoman tärkeää. Mikäli kielitaito on hankittu jo kotimaassa ennen työnhakuun ulkomaille lähtöä, helpottaa se huomattavasti työnhakijaa uuteen maahan siirryttäessä. Mikäli työnhakumatkalle aikoo uskaltautua ilman paikallisen kielen osaamista, on syytä varautua ensin intensiiviseen kielen opiskeluun paikan päällä. Pelkästään englannin kieleen nojaaminenkaan ei välttämättä johda perille. Pienet, harvinaisemmat kielet ovat arvossaan. Joku onkin ehkä istunut iltoja työväenopiston kielikursseilla. Yhdellä on etäopiston kautta hankittu kielitodistus, toinen kiittelee kymmenen vuoden takaisia lukion kielivalintojaan.

EU-alueella liikkuminen ja töiden etsiminen on nykyisin varsin vaivatonta. Rajat ovat avautuneet ja väki liikuu. Työvoimahallinnon samansävyiset tuulet puhaltavat leppeästi kaikissa EU-maissa. Uuteen maahan työn perässä saapuvan työnhakijan muodollisuudet on eri EU-maissa hyvin samanlaisiset, joten lähtövalmisteluja tehdessä niihin on helppo perehtyä alustavasti jo kotimaassa. EU-alueen ulkopuolelle mentäessä muodollisuuksissa onkin jo selvästi enemmän vaihtelua, ja varautuminen eri tilanteisiinkin voi olla näin vaikeampaa. Mikään ei estä kuitenkaan lähtemästä työnetsintään EU-alueen ulkopuolisiinkin maihin.