Innostuksesta asemasotaan ja tappioon

Jatkosota alkoi 25.6.1941 ja päättyi 4.9.1944. Yli kolmen vuoden aikana sotilaallinen tilanne muuttui, ja myös suomalaisten toiveet ja pelot sodan suhteen vaihtelivat.

Talvisota päättyi monien mielestä ”häpeärauhaan”, ja tilanne vaati korjaamista. 400 000 evakkoa kaipasi kotiseuduilleen. Toisaalta, kun suomalaisjoukot etenivät syvälle Itä- Karjalaan, se nähtiin oikeistonationalistisissa piireissä kansallisesti merkittävänä: olihan Itä-Karjalan ja heimokansojen asia heille tärkeä, ja uuden sodan myötä ajateltiin senkin korjaantuvan.

Usein korostetaan Suomen jatkosodan aikaista sotilaallista liittoutumattomuutta, mutta tosiasia on, että Suomi taisteli Saksan rinnalla jatkosodassa. Mm. Pohjois-Suomi oli saksalaisten joukkojen hallinnassa. Sodan alussa saksalaisten apuun myös luotettiin, ja monissa tuonaikaisissa kirjoituksissa toistuu ajatus, että Saksan rinnalla voitto jopa Neuvostoliitosta olisi mahdollinen.

Suomen liittyminen entistä tiiviimmin kansainvälisen politiikan kuvioihin sai jatkosodan alun näyttämään valoisammalta kuin yksinäisen talvisodan. On kuitenkin syytä kysyä, heikensikö se osaltaan ihmisten sitoutumista sotaan. Sotapropaganda oli jatkosodassa huomattavasti aiempaa paremmin organisoitu, mutta se ei voinut luoda uudelleen spontaania uhrimieltä kansainväliseen politiikkaan kietoutuneeseen sotaan.

Jatkosodan toinen ongelma oli sen kesto. Kesällä 1941 sotilaat arvelivat pääsevänsä ”kotiin heinäntekoon”, mutta näin ei käynyt. Loppuvuodesta 1941 Suomen armeijan eteneminen myös pysähtyi, ja siirryttiin ns. asemasodan aikaan. Vaikka sotatoimet eivät asemasodan aikana suinkaan lakanneet, rintama pysyi enimmäkseen paikoillaan.

Rintamalla asemasodan hiljainen aika johti sotilaiden taistelumotivaation alenemiseen ja myös erilaisiin kurinpito-ongelmiin. Kotirintamalla sodan pitkittyminen tuntui niin aineellisena puutteena kuin henkisenä tunnelman laskuna. Oli pulaa niin tuontitavaroista kuin kotimaisista elintarvikkeistakin. Sotilaallisen ja poliittisen tilanteen epävarmuus sai huhut liikkeelle, ja monet alkoivat kyllästyä sotaan ja kaivata rauhan aikaa ja normaalia elämää.

Asemasodan aikana oli aikaa seurata maailmantilannetta ja pohtia sen vaikutusta suomalaisten kohtaloihin. Sodan alussa esiintynyt ajatus siitä, että Neuvostoliitto nyt nujerrettaisiin lopullisesti ja ”idän uhasta” päästäisiin iäksi alkoi näyttää yhä epätodennäköisemmältä. Saksan voitot itärintamalla vaihtuivat tappioihin. Suomi alkoi hankkiutua sodasta eroon.

Kesäkuun alkupuolella 1944 alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäys. Sitä olivat edeltäneet epäonnistuneet rauhanneuvottelut ja myös Saksan jyrkän kielteinen kanta Suomen erillisrauhaan. Kesän 1944 taistelut sekä lujittivat uudelleen puolustustahtoa että aiheuttivat myös paniikkia joukoissa. Rintamakarkuruutta ja kieltäytymisiä esiintyikin kesäkuussa ennätyksellisen paljon, mutta tilanne tasaantui. Suomalaisten taisteluja Karjalan kannaksella sanotaankin usein torjuntavoitoksi.

Kun sota päättyi, suomalaisten osalta 4.9. ja Neuvostoliiton 5.9.1944, se merkitsi jälleen alueluovutuksia ja nyt myös raskaita sotakorvauksia. Suomi säilyi kuitenkin itsenäisenä, eikä sitä miehitetty, kuten muita Saksan puolella toisessa maailmansodassa olleita valtioita.