Väestön jakautuminen neljään pääluokkaan
Sääty-yhteiskunta muotoutui maakuntien liittyessä yhteen ja keskushallinnon lujittaessa otettaan. Tämä kehitys tapahtui, kun Ruotsi oli saanut keskiajalla vakiintuneen valtiollisen jalansijan Suomessa. Myös hallinnon lisääntyneet tarpeet ohjasivat kehitystä siten, että yhteiskunta alkoi ryhmittyä säätyihin. Kullakin säädyllä oli velvollisuutensa ja tehtävänsä, mutta myös palkkionsa ja etuoikeutensa.
Papisto oli sääty, johon pääsi pappisviran kautta. Pappissäädyllä oli jo keskiajalla saamansa etuoikeudet, jotka takasivat sille oman verotusoikeuden ja tuomiovallan. Keskiajalla ja pitkälti vielä uudellakin ajalla papistolla oli huomattava maallinen valta. Turunpiispat toimivat lähestulkoon maallisen johtajan asemassa ja papeissa oli vaikutusvaltaisia tiedemiehiä. Paikallistasolla papit ja kirkkoherrat toimivat esivallan edustajina ja toimeenpanijoina. He johtivat pitäjänkokouksia, huolehtivat väestökirjanpidosta ja toteuttivat määrättyjä hallinnollisia hankkeita.
Aatelisto muotoutui keskiajalla ratsumiehistä, jotka saivat etuoikeuksia palvellessaan kuningasta. Aateliin pääsi kuninkaan aateloinnin kautta. Aatelointi puolestaan takasi pääsyn korkeimpiin virkoihin. Sääty oli perinnöllinen ylimyssääty, jonka vauraus ja etuoikeudet herättivät närää alemmissa säädyissä. Ruotsin vallan aikana aatelissäädyn asemaa yritettiin ajoittain heikentää, mutta autonomian aikana he pystyivät vahvistamaan jälleen asemiaan. Porvaristo kehittyi säädyksi kaupunkien kauppiaista ja käsityöläisistä. Sääty valvoi itse uusien porvarisoikeuksien myöntämistä tarkasti porvarissäätyyn pyrkivien osalta. Talonpoikaissäätyyn pääsi hankkimalla itsenäisen verotilan. Tämän saattoi periä, ostaa tai perustaa itse. Kruununtilan saattoi esimerkiksi lunastaa itsenäiseksi perintötilaksi.Säätyjen valta oli suurimmallaan ns. vapauden aikana (1720 – 1772), jolloin kuninkaan valtaa oli tuntuvasti rajoitettu. Eri säätyjen edustajat kokoontuivat joka kolmas vuosi pidettäville valtiopäiville, joilla päätettiin laista ja veroista. Vaikka varsinainen aloiteoikeus oli säädyllä, yksityinen säädyn jäsenkin saattoi tehdä aloitteita.
Yhteiskunta- ja kulttuurikehityksen voimistuessa yhä suurempi osa väestöstä jäi säätyjen ulkopuolelle. Maaseudun tilaton väestö (palkolliset, vuokraviljelijät, loiset) ei pystynyt nousemaan talonpoikaissäätyyn. Tilattomaan väestönosaan saattoi pudota myös talonpoikien ja torppareiden (vuokraviljelijät) lapsia. Kaupungeissa lisääntyi jo 1700-luvulla ns. oppineisto ja sivistyneistö (lääkärit, opettajat, lehtimiehet, upseerit ym.), jotka eivät kuuluneet enempää pappis- kuin porvarisäätyynkään. Silti vanhakantainen säätylaitos säilyi aina vuoteen 1906 asti, jolloin se purettiin ja siirryttiin yksikamariseen eduskuntaan.