Sotien aikaiset lastensiirrot ja elämä sotien jälkeen
Toisen maailmansodan aikana noin 80 000 suomalaista lasta lähetettiin turvaan Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan. Aluksi lapset valikoitiin mm. terveydentilan, orpouden tai vastaavan syyn perusteella, mutta myöhemmin sotalapseksi voitiin lähettää kuka tahansa alle 13-vuotias.
Talvisodan syttyessä ruotsalaiset ottivat Suomen asian omakseen. Erityisen kiinnostuneita oltiin juuri suomalaisten lasten saamisesta Ruotsiin turvaan. Suomalaiset taas olisivat halunneet vain suoraa apua ihmisille siellä, missä he olivat. Lopulta Suomessa suostuttiin ruotsalaisten ja tanskalaistenkin toivomaan avustusmuotoon. Lapset nähtiin myös pohjoismaisen yhteyden takaajina.
Ensimmäinen sotalapsia kuljettanut laiva lähti Turusta Tukholmaan 15.12.1939. Neuvostoliiton sotatoimien vuoksi meritietä ei kuitenkaan pian voitu käyttää, ja siirryttiin rautatiekuljetuksiin Haaparannan kautta. Talvisodan päätyttyä sotalapset palautettiin takaisin Suomeen.
Jatkosodan alettua myös lapsikuljetukset alkoivat uudelleen. Tällä kertaa lasten palaaminen kesti pitempään, ja noin 15 000 lasta jäi lopulta pysyvästi Ruotsiin ja noin 500 lasta Tanskaan. Lasten palauttamisesta keskusteltiin Suomessa vielä 1950-luvun alussa.
Sotalapsena oleminen on vaikuttanut monin tavoin sen kokeneiden ihmisten elämään. Monille vanhemmista eroaminen ja vieraaseen kieleen ja kulttuuriin sopeutuminen on ollut vaikeaa, samoin palaaminen vuosien kuluttua jo vieraaksi muuttuneeseen kotiin ja kulttuurin. Vanhemmilla ja viranomaisilla oli aikanaan mielestään hyvät syyt lähettää lapsia pois Suomesta; lapsi ei kuitenkaan käsittele asioita näin järkevästi, ja varsinkin pienempien lasten on ollut vaikea ymmärtää, miksi vanhemmat lähettivät heidät pois luotaan.