Kuninkaanvallan lisääjä
Kustaa III (1746 – 1792) nousi Ruotsin valtaistuimelle 1771. Puoluevallan itsevaltaisuuteen ja toimimattomuuteen kyllästyneenä hän teki henkivartiokaartinsa tuella 21.8.1772 vallankaappauksen, jonka myös upseeristo, hattupuolue ja Ranska hyväksyivät. Sotaväen ympäröimät säädyt joutuivat hyväksymään uuden esityksen hallitusmuodosta.
Valistunut itsevaltius
Uuden hallitusmuodon mukaan kuninkaalla ja säädyillä oli tasaveroinen lainsäädäntövalta ja aloiteoikeus. Kuningas ei saanut aloittaa sotaa ilman säätyjen suostumusta. Säädyt päättivät veroista, mutta ylin toimeenpanovalta kuului kuninkaalle ja hänellä oli oikeus nimittää valtaneuvoston jäsenet. Kuningas sai myös kutsua valtiopäivät koolle silloin kun halusi ja antaa lainluonteisia asetuksia ja määräyksiä. Käytännössä valta keskittyi pian Kustaa III:lle. Hän hallitsi virkamiestensä ja neuvonantajiensa tuella.
Kustaa III pyrki harjoittamaan sisäpolitiikkaa valistuneen itsevaltiuden hengessä. Kidutus poistettiin ja 1774 annettiin painovapauslaki. Vuonna 1781 säädetyllä uskonnonvapauslailla muutkin kuin luterilaiset saivat harjoittaa uskontoaan. Isoajakoa pyrittiin täydentämään erilaisilla lisäasetuksilla. Kruununtilojen perinnöksi oston lopettaminen 1773 ja viinanpolton siirto valtion monopoliksi 1775 herättivät tyytymättömyyttä talonpojissa. Myöhemmin (1789) he saivat kuitenkin ensin mainitun osto-oikeuden laajamittaisempana takaisin. Kustaa III:n aikana perustettiin lisäksi Vaasan hovioikeus (1776) sekä Tampereen, Kuopion ja Kaskisten kaupungit.
Sotaa ja vallan lisäystä
Toimillaan kuningas herätti myös arvostelua ja katkeruutta erityisesti aatelin, papiston ja upseeriston parissa. Aateli ei muistanut hyvällä valtansa menetystä, papit olivat närkästyneitä papinvirkojen myynnistä ja upseerit tunsivat epäluottamusta kuninkaaseen Norjan valtaushankkeiden vuoksi.
Kääntääkseen huomion muualle Kustaa III aloitti sodan Venäjää vastaan 1788. Tässä kuningas ylitti valtuutensa ja joukko upseereita kirjoitti ns. Liikkalan kirjeen Venäjän keisarinnalle. Kirjeessä vakuuteltiin rauhan tahtoa ja toivottiin Venäjän palauttavan Ruotsilta valtaamansa alueet. Upseerit tekivät keskenään myös Anjalan kartanossa ns. Anjalan liiton, jossa he vakuuttivat uskollisuutta Kustaa III:lle, mutta puolustivat kirjettään ja rauhantahtoisuuttaan. Kuningas joutui hankalaan asemaan, mutta Tanskan aloittama hyökkäyssota koitui tilanteen pelastukseksi. Tanska päihitettiin ja taivutettiin rauhaan. Tulokseton sota Venäjää vastaan päättyi Värälässä elokuussa 1790 solmittuun rauhaan. Siinä rajalinjat jäivät ennalleen.
Vuonna 1789 Kustaa III kutsui valtiopäivät koolle ja hyväksytti säädyillä Yhdistys- ja vakuuskirjan. Se lisäsi hänen valtaoikeuksiaan; kuningas saattoi esimerkiksi aloittaa tulevaisuudessa sodan ilman säätyjen suostumusta. Kuninkaan uskollisina tukijoina esiintyneet porvaristo ja talonpojat saivat uusia oikeuksia, millä tasoitettiin sosiaalista eriarvoisuutta.
Aatelin tyytymättömyys kuninkaaseen kasvoi. Kustaa III:ta pidettiin sotaisena tyrannina, joka oli ottanut heiltä vallan ja hallitsi muiden säätyjen voimin. Salaliiton turvin kapteeni Johan Anckarström ampui kuningasta selkään naamiaisissa 16.3.1792. Kustaa III kuoli pari viikkoa myöhemmin ehtien järjestää vielä holhoojahallinnon.