Liikenneyhteyksien parantuminen
Autonomian ajan jälkipuoliskolla alkaneeseen yhteiskunnalliseen uudistumiseen liittyi myös liikenneyhteyksien kehittyminen. Saimaan kanava valmistui 1856, mikä merkitsi Itä-Suomen ja koko sisämaan liikenteen nopeutumista. Suomen oloihin suunniteltiin myös rautateitä. Ensimmäinen junayhteys Helsingistä Hämeenlinnaan avattiin 1862.
Rautatieyhteyden osoitettua Suomessa toimivuutensa rataverkkoa alettiin laajentaa. Vuoteen 1900 mennessä rautatieverkosto oli laajentunut siten, että pitkittäisliikenteessä pääsi Helsingistä Karunkiin, Kotkasta Iisalmeen ja Viipurista Joensuuhun. Poikittaisliikenteen vuoroilla oli mahdollista matkustaa Jyväskylästä Vaasaan, Tampereelta Raumalle ja Poriin, Loviisasta Lahteen sekä Viipurista eri junavaihdosten kautta Turkuun. Suomen itsenäistymisen vuonna (1917) rataverkko ulottui pitkittäisliikenteessä Rovaniemelle, Kajaaniin ja Nurmekseen. Poikittaisliikenteessä pystyi matkustamaan edellä mainittujen yhteyksien lisäksi Käkisalmelta Jyväskylään ja Seinäjoelta Kaskisiin.
Jo kustavilaisena aikana (1700-luvun lopulla) aloitettua runkomaanteiden rakentamista jatkettiin 1800-luvulla. Maalaispitäjistä rakennettiin yhdysteitä valtateille ja kaupunkeihin. Tiet helpottivat kulkua ja nopeuttivat liikennettä, vaikka niiden ylläpito rasitti talonpoikia. Runsaasti teitä tehtiin katovuosien hätäaputöinä. Uusien teiden tulo toi myös lisäansioita talonpojille rahtikuljetuksen muodossa. Vuonna 1910 maassamme oli jo varsin kattava ja tiheä maantieverkosto.