Virkavaltaisuuden vuodet

Poliittisen hiljaisuuden ajaksi voidaan luonnehtia aikaa, joka ulottui Porvoon valtiopäivistä (1809) tsaari Aleksanteri II:n valtaantuloon (1855) asti. Tuona aikana Suomea hallittiin tiukan virkavaltaisesti, eikä vapaamielisiä uudistusaatteita hyväksytty.

Taustaa

Poliittisen hiljaisuuden ja virkavaltaisuuden taustalla oli yleiseurooppalainen taantumus. Napoleonin kuohuvan valtakauden ja kukistumisen jälkeen eurooppalaisilla valtionpäämiehillä oli tarve luoda rauhalliset olot, joissa ei puhkeaisi enää uusia vallankumouksia. Wienin kongressissa (1815) vahvistettiin ”lain ja järjestyksen” järjestelmä, joka merkitsi tuntuvia rajoituksia tavallisen kansan elämään. Tämän Pyhän Allianssin (liiton) johtajana toimi itse Venäjän keisari Aleksanteri I.

Valvova ja virkamieslähtöinen hallinto

Suomessa tämä merkitsi sitä, että uusia valtiopäiviä ei kutsuttu enää koolle. Suomea hallittiin virkakoneiston voimin ja erikoisasemaa Venäjän yhteydessä vähäteltiin. Kenraalikuvernööri Zakrevski lisäsi virkaan kuuluvia valtaoikeuksia ja hänen aikanaan lakkautettiin Suomen asiain komitea. Suomen hallinto muuttui kenraalikuvernöörikeskeiseksi.

Nikolai I:n nousu Venäjän valtaistuimelle 1825 ei muuttanut tilannetta. Vanhoillinen ja virkavaltainen tsaari ulotti santarmivalvonnan Suomeen, tiukensi sensuuriasetuksia ja asetti yliopiston ja sivistyneistön erityisen tarkkailun alaiseksi. Suomea alettiin myös linnoittaa. Tsaari pelkäsi vuoden 1830 vallankumouksellisten aatteiden ja Puolan ja Unkarin kaltaisen kapinoinnin leviämistä maahamme.

Tässä hengessä dosentti Aadolf Ivar Arwidsson erotettiin Turun yliopistosta, koska hänen vaatimustaan suomen kielen korottamisesta viralliseksi enemmistökieleksi pidettiin poliittisesti vaarallisena. Myös nuori Juhana Vilhelm Snellman joutui vaikeuksiin suomalaiskansallista herätystä puoltaneen lehtityönsä johdosta. Vuonna 1850 annetulla sensuuriasetuksella kiellettiin painamasta muuta kuin uskonnollista tai taloudellista suomenkielistä kirjallisuutta.

Koska valtiopäiviä ei kutsuttu koolle, uudistukset toteutettiin ylhäältä käsin ja virkamieslähtöisesti. Senaatin asema ja aktiivisuus vahvistuivat. Senaatti (nyk. hallitus) antoi monia lakeja ja asetuksia, joilla pyrittiin edistämään talouselämää ja kansan hyvinvointia. Merkittävän panoksen tässä antoi Lars Gabriel von Haartman , joka toimi 1841 – 58 senaatin talousosaston varapuheenjohtajana. Hänen toteuttamansa raha-, tulli- ja verouudistus paransi huomattavasti valtiontaloutta. Varoja suunnattiin myös julkiseen rakentamiseen ja tieliikenteen kehittämiseen. Saimaan kanava valmistui 1839 ja Haartmanin kauden loppuvaiheilla aloitettiin jo rautateiden rakentaminen.

Yleiseurooppalainen taantumus kumoutui vuoden 1848 vallankumoukselliseen kuohuntaan. Venäjällä ja Suomessa tiukan virkavaltaisuuden aika päättyi keisarikunnalle tappiolliseen Krimin sotaan (1853 – 56), joka paljasti vanhan järjestelmän heikkoudet. Vuonna 1855 valtaistuimelle nousi uudistus- ja vapaamielinen Aleksanteri II, jonka myötä alkoi uusi aikakausi myös maamme historiassa.