Puu- ja vesivarat otetaan käyttöön
Teollisuus alkoi kehittyä voimakkaasti maassamme 1860-luvulta lähtien. Valtiopäivätoiminta vireytyi tuolloin, mikä johti kahlitsevan merkantilistisen lainsäädännön purkautumiseen. Tsaari Aleksanteri II:n tavoitteena oli kohentaa suuriruhtinaskunnan elinkeinoelämää. Tässä hengessä säädettiin monia lakeja, kuten osakeyhtiölaki (1864) ja elinkeinovapauslaki (1879), joiden tarkoituksena oli edesauttaa suurten pääomien keräämistä ja yrittäjätoimintaa.
Autonomisen Suomen vähäinen teollisuus oli keskittynyt energialähteiden, eli muutamien koskien lähettyville. Teollistumisen edellytykset olivat maassamme kaikkiaan hyvät, sillä valjastamatonta energiaa ja raaka-aineita oli runsaasti. Saatavilla oli myös paljon nuorta työvoimaa, jolla oli hyvä sivistystaso.
Kun esteet teknisen taidon ja osaamisen tuomiseksi purettiin, eri puolille maata alkoi ilmaantua sahalaitoksia. Puutavaralle oli hyvä menekki ulkomailla, sitä vietiin eritoten Englantiin. Sahateollisuus loi varallisuutta ja pääomia, joita oli mahdollista sijoittaa uusiin teollisuuslaitoksiin.
Teollisuuden kehittyminen ja vaikutus yhteiskuntaan
Saksassa puuhiokkeen huomattiin sopivan pahvin ja kartongin raaka-aineeksi. Tämän johdosta paperiteollisuus alkoi kehittyä tärkeäksi teollisuudenalaksi 1880-luvulta lähtien. Maahamme perustettiin useita puuhiomoita, jotka ottivat energiansa Etelä- ja Keski-Suomen koskista. Tuolloin aloitettiin myös paperin valmistus selluloosasta. Suomalaista paperia vietiin erityisen runsaasti Venäjälle.
Yleisen kulutustason ja varallisuuden noustessa kehittyi myös tekstiiliteollisuus tyydyttämään kotimaista kulutuskysyntää. Ravinto- ja nautintoaineteollisuus kasvoi samoista syistä erityisen nopeasti. Sen tärkeimpiä tuotantoaloja olivat sokeri-, mylly-, meijeri-, juoma- ja tupakkateollisuus.
Teollisuuden voimakkaimpia kasvuaikoja olivat 1870-luvun alku ja 1890-luvun loppupuoli. Hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa puuteollisuus, ravinto- ja nautintoaineteollisuus sekä paperiteollisuus olivat kolme prosentuaalisesti merkittävintä teollisuudenhaaraa. Agraarisen (maatalousvaltaisen) yhteiskunnan perusrakenteet eivät kuitenkaan vielä olleet muuttuneet. Bruttokansantuotteesta teollisuuden osuus oli vasta noin 20 %.
Teollistumisen seurauksena käsityöläiset joutuivat kokemaan taloudellisen tilanteensa heikkenemisen, sillä teollisuustuotteet kilpailivat heidän itse tekemiensä hyödykkeiden kanssa. Muutamat käsityöläiset opettelivat jopa uusia valmistustapoja ja – taitoja voidakseen säilyttää markkina-asemansa. Palveluelinkeinoja harjoittavat käsityöläiset (esim. muurarit, maalarit, leipurit ja parturit) nousivat taas uuteen arvoon, sillä kaupunkiin muuttaneella työläisväestöllä ei ollut aikaa enää tehdä kaikkea itse.