Kiista saarimaakunnan omistuksesta
Suomen sisällissodan aikana (1918) Ruotsi miehitti Ahvenanmaan pelätessään sodan laajenemista Itämeren alueella. Pian miehittäjäksi vaihtui kuitenkin Saksa, joka käytti saarta hetken aikaa kuljettaakseen joukkoja eteläiseen Suomeen.
Sisällissodan päätyttyä ja Saksan hävittyä ensimmäisessä maailmansodassa Ruotsi alkoi vaatia Ahvenanmaata itselleen. Saarella syntynyt kansanliike tuki Ruotsin vaatimuksia, sillä saarelaisten suhteet Ruotsiin olivat kiinteät ja tulevaisuus Suomen yhteydessä vaikutti epävarmalta. Kansanliikkeen johtajina toimivat Julius Sundblom ja Carl Björkman.
Ahvenanmaalaislähetystö esitti Ahvenanmaan asian 1919 Pariisin rauhankonferenssissa. Seuraavana vuonna Suomen eduskunta hyväksyi Ahvenanmaan itsehallintolain. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kansanliikkeen edustajille, jotka halusivat saaren yhdistymistä Ruotsiin. Sundblom ja Björkman vangittiin maanpetoksellisesta toiminnasta syytettyinä. Englannin ehdotuksesta kysymys siirrettiin lopulta Kansainliiton neuvostolle.
Vuonna 1921 Kansainliitto ratkaisi asian Suomen hyväksi. Saariryhmä kuului Suomeen, mutta Ahvenanmaalle oli taattava itsehallinto (maapäivät, oma lainsäädäntö) ja ruotsinkielisen kulttuurin säilyttäminen. Kansainvälisellä sopimuksella Ahvenanmaa myös neutralisoitiin ja demilitarisoitiin.
Kiista Ahvenanmaasta häiritsi suhteita Ruotsiin. Ruotsalaiset olivat tyytymättömiä Kansainliiton päätökseen, kuten myös ahvenanmaalaiset. Määrätietoista työtä suhteiden parantamiseksi alettiin tehdä kuitenkin 1930-luvulla sekä Suomessa että Ruotsissa.