Mitä tarkoittaa dualismi filosofiassa?
Dualismi viittaa nimenä kaksijakoisuuteen. Ontologinen dualismi tarkoittaa näkemystä, jonka mukaan olevainen eli todellisuus koostuu kahdesta eri olomuodosta (substanssista). Tavallisesti näiden kahden olomuodon ajatellaan olevan materia ja henki. Näin ollen materiaa ei voi palauttaa henkeen, eikä henkeä materiaan, toisin kuin ontologisessa monismissa, jossa jompikumpi edellisistä on aina palautettavissa toiseen.
Dualismin käsite liittyy vahvasti mielenfilosofiaan ja ns. Mind-Body ongelmaan. Ongelmassa on kyse mielen ja keho suhteesta. Jos mieli ja keho ovat eri substansseja, miten ne voivat olla yhteydessä toisiinsa? Mielemme ja ajatuksemme näyttävät ohjaavan toimintaamme, mutta miten tämä on mahdollista, jos tietoisuus on henkeä ja ruumis materiaa? Materialismin mukaan ongelma vältetään sillä, että tietoisuus palautuu lopulta aivojen ominaisuudeksi.
Ontologisen dualismin perustajana pidetään Platonia (n. 428-348 eaa), joka jakoi maailman havaittavaan todellisuuteen ja ideamaailmaan. Myöhemmin dualismi on liitetty erityisesti Rene Descartesin (1596–1650) filosofiaan. Descartes halusi löytää tiedolle varman pohjan, ja tätä varten hän epäili kaikkea mahdollista. Tällaista kaiken mahdollisen epäilyä on kutsuttu sittemmin epäilyn metodiksi. Lopulta Descartes tuli siihen tulokseen, että vaikka kaikkea muuta voi epäillä, niin sitä että on joku joka epäilee, ei voi epäillä. Täten Descartes oli löytänyt jotain varmaa, oli olemassa joku joka ajattelee. Descartesin kuuluisa lause ”ajattelen, siis olen” (Cogito ergo sum), muotoutui tämän päättelyn pohjalta. Descartesin ajatusta ruumiista riippumattomasta mielestä kutsuttaan Kartesiolaiseksi dualismiksi.
Muita dualistisia ajatustapoja ovat esimerkiksi luokkadualismi, joka jakaa ihmisen mies- ja naissukupuoliin ja kristillinen dualismi, joka jakaa maailman maanpäällisen elämään ja kuoleman jälkeiseen elämään. Dualismista uskonnollisessa mielessä puhuttaessa voidaan viitata myös hyvän ja pahan taisteluun.