Miten pahan ongelma on formuloitu teologiassa?
Klassisessa muodossaan pahan ongelma tarkoittaa tilannetta, jossa ajatus kaikkitietävästä, kaikkivaltiaasta ja moraalisesti täydellisestä Jumalasta on sovitettavissa yhteen pahan olemassaolon kanssa. Ensimmäisen kerran pahan ongelman esitti jo Epikuros (341-270 eKr), mutta David Hume muotoili ongelman täsmällisemmin. ”Jos Jumala tahtoo estää pahan, mutta ei voi sitä tehdä, eikö hän silloin ole kykenemätön? Jos hän sen sijaan kykenee estämään pahan, mutta ei tahdo sitä tehdä, eikö hän ole pahansuopa? Jos hän sekä kykenee estämään että tahtoo estää pahan, mistä paha sitten on peräisin?”Jos pahan ongelmaa analysoidaan tarkemmin, huomataan sen sisältävän ainakin seuraavat kysymykset:
(1) Voidaanko moraalista pahaa pitää itsestään ymmärrettävänä?
(2) Onko teismi järkevä selitys pahuudelle?
(3) Mitä Jumala tekee voittaakseen luomakunnassaan vallitsevan pahuuden ja kärsimyksen?
(4) Mitä ihmiset tekevät voittaakseen pahuuden ja kärsimyksen?
Ns. teodikeassa eli Jumalan oikeudenmukaisuuden puolustuksessa pahan ongelman ratkaisut voidaan jakaa neljään tyyppiin:
(1) Vapaan tahdon puolustus, jonka edustajana Alvin Plantinga on merkittävin. Plantingan puolustuksen ydin on siinä, että hän haluaa vain osoittaa, että ei ole loogisesti epäjohdonmukaista puhua Jumalan olemassaolosta, vaikka maailmassa onkin paljon pahaa. Hänen mukaansa pahuus on seurausta vapaan, rationaalisen ja langenneen ihmisen toiminnasta. Luovan agentin ei ole mahdollista luoda toista vapaata agenttia, joka välttämättä ja vapaasta tahdosta tekee ainoastaan hyvää.
(2) Luonnonoikeuden teodikea, jota edustaa Richard Swinburne. Swinburne mukaan pahuus on tietyllä tapaa välttämätön edellytys ihmisen moraaliselle kasvulle. Mitä vähemmän on synnynnäistä pahuutta, sitä vähemmän ihminen tietää, kuinka tuottaa tai välttää kärsimystä ja tuhoa. Korkeampien hyveiden olemassaolo edellyttää, että ihminen tietää mikä on väärin ja joutuu ponnistelemaan valitessaan noiden hyveiden harjoittamisen.
(3) Prosessiteodikea. Prosessiteodikea liittyy kiinteästi prosessiteismiin, jonka ydin on periaatteessa, jonka mukaan Jumala, vaikka onkin absoluuttinen ja voittamaton, on myös persoonallinen, sosiaalinen ja temporaalinen. Prosessiteologien mukaan Jumala ei ole kaikkivoipa, vaan voi vain suostutella ihmisiä noudattamaan omia päämääriään: Jumala on myös luoduistaan riippuvainen. Jumalan olemassaolo taas on joko loogisesti välttämätöntä tai mahdotonta, jolloin empiiriset todisteet, kuten pahuuden olemassaolo, eivät periaatteessa vaikuta mitenkään kysymykseen Jumalan olemassaolosta.
(4) Sielua valmistava teodikea. John Hick on tämän ajatustavan tunnetuin edustaja. Hänen mukaansa Jumala luo ihmiset vapaiksi olennoiksi tiettyä tarkoitusta varten: Jumala sallii ihmisen toteuttaa luontoaan suhteessa Häneen harjoittamalla vapautta maailmassa, joka sekä kätkee että paljastaa Jumalan. Hickistä kaikenlainen kärsimys on lopulta rakentavaa, koska se jollakin tavalla edistää Jumalan tarkoitusperiä luomansa maailman suhteen. Toisin sanoen, ihmisten päämäärä on taivaassa ja kärsimys ja muu paha valmistaa ja jalostaa ihmissielua tätä päämäärää varten.