Mitä tarkoittaa luonnonoikeusteoria?

Luonnonoikeuteen liittyvissä teorioissa ilmaistaan käsitys, että (1) maailmassa vallitsee järjestys, joka ei ole ihmisen oman järjen tuote ja 2) tämä järjestys sisältää moraalisia ohjeita, joita ihmisen on noudatettava. Luonnonoikeuteen liittyvä luonnon malli löytyy jo stoalaisilta, mutta ensimmäinen asiaan perehtynyt ajattelija oli Tuomas Akvinolainen. Hänen mukaansa luonnonoikeus on ensimmäinen tapa, jolla ihmiset osallistuvat kaikkea olevaista koskevaan ikuiseen lakiin. Luonnonoikeus eroaa inhimillisistä laeista tai tavoista: esimerkkinä luonnonoikeuteen liittyvästä laista ovat kymmenen käskyä ja Uuden testamentin rakkauden kaksoiskäsky.

1700-luvulla Kopernikus , Descartes , Kepler ja Newton antoivat luonnonlaeille uuden merkityksen: ne osoittavat ymmärrettäviä, mitattavia ja ennustettavia säännönmukaisuuksia elottomissa kokonaisuuksissa. Luonnonlaki oli jotakin muuta kuin oikeuteen liittyvä termi. Johtuen luonnonlain uudesta määritelmästä, luonnosta oli vaikea enää johtaa ajatusta että se ohjaisi tarkoituksenmukaisesti ihmisten käytöstä. Luonnonoikeusteoreetikot joutuivatkin luopumaan ajatuksesta, että ihmistä johdettaisiin kohti perimmäistä päämäärää, maallista tai taivaallista, ja keskittymään kysymykseen, miten voitiin säilyttää objektiivinen näkemys ihmisten vapaudesta huolimatta niistä uusista merkityksistä, jotka tieteet olivat antaneet luonnonlain käsitteelle.

  1. 1600- ja 1700-luvulla luonnonoikeusteoreetikot joutuivat pohtimaan uudenlaisia poliittisia ja oikeudellisia ongelmia. Tuolloin nousi esiin kysymys, miten valtion vallankäyttö uskonnollisesti pluralistisen porvariston suhteen voitaisiin oikeuttaa. Luonnonoikeusteorian merkitys nousi uudestaan Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin laillisen poliittisen vallan katsottiin perustuvan luonnonoikeuteen ja olevan siitä lähtöisin. Vallankumouksen jälkeisenä aikana luonnonoikeusteoriaa käytettiin yksilöiden oikeuksien puolustamiseen demokraattisten vallankumousten enemmistöjen valtaa vastaan. Tämän kehityksen tuloksena länsimaiseen oikeudellisten, poliittisten ja moraalisten instituutioiden sanastoon on kuulunut käsite &8221;luonnolliset&8221; tai &8221;perusluonteiset ihmisoikeudet&8221;.
Luonnonoikeuteen perustuvien oikeuksien perusteleminen teettää jatkuvasti työtä oikeusteoreetikoille. Luonnonoikeuksien teologista perustaa pyrittiin ohentamaan ja tilalle asetettiin teorioita, jotka olisivat riippumattomia vallitsevasta tiedosta, uskonnollisista tai muista vakaumuksista, jotka esittävät vain yksilön omia näkemyksiä. Luonnonoikeusteoriat lähtevät nykyään ihmisten aineellisten perustarpeiden pohjalta, joihin sitten perusoikeudet pohjautuvat. Tästä on hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltain perustuslaki, jossa perusoikeuksien pohjalta kehitellään oikeudellisia argumentteja valtion harjoittamaa poliisivaltaa vastaan.

Luonnonoikeusteorian alkuperäistä ideaa käytetään edelleen roomalais-katolisen kirkon piirissä, esimerkiksi Leo XIII puhui Rerum Novarumissa (1891) ihmisten oikeudesta omaisuuteen ja kirkon ensyklikassa Humanae Vitae (1968) puhutaan yksilön moraaliseen käyttäytymiseen liittyvistä asioista. Viime aikoina viittaukset luonnonoikeuteen ovat olleet epämääräisempiä, on puhuttu vain yksilöiden luonnollisista oikeuksista mutta ei luonnonoikeudesta.

Lisätietoja: http://www.iep.utm.edu/n/natlaw.htm